Sunnuntai 10.12.2023
Nimipäivät: Jutta

Tuuli:
 

Lukemista loppusyksyn hämärään

Hattulan kirjaston työntekijät kokosivat lukuvinkkejä. Kuvassa takana vas. Pilvi Mikkola, Annika Vesteri, Liisa Jenu ja istumassa Minna Linna. Kuva: Eero Reinikainen.

Loppusyksyn kirjasuositukset on listattu. Asialla olivat tällä kertaa Hattulan kirjaston työntekijät, jotka lähilehden pyynnöstä kokosivat lukemista eri kirjallisuudenlajeista.

– Tämä on työstä tuttu tilanne ja oikeastaan se arkipäivän ihanin asia. Tykkäämme vinkata kirjoja ja tunnemme niin ison asiakkaista ettei se ole edes kovin vaikeaa, kertoo kirjastonjohtaja, kulttuuripalvelupäällikkö Minna Linna.

Vuodenajat muokkaavat lainauskäyttäytymistä jonkin verran.

– Kesä on monelle dekkariaikaa, toki dekkareita luetaan myös ympärivuotisesti. Syksyllä suosittuja ovat muun muassa elämäkerrat, kevyempi viihdekirjallisuus ja pimeänä aikana erilaiset fiilistelykirjat, Minna sanoo.

Lainoja Hattulan kirjastosta on tehty tänä vuonna jopa enemmän kuin viime vuonna.

– Reilut 500 lainaa ollaan viime vuotta edellä. Kiinnostavaa myös on, että dvd-lainaus on vähentynyt todella vähän, vaikka luulisi että filmit katsellaan nykyään suoratoistojen kautta, kirjastonjohtaja sanoo.

Tietokirjallisuus on säilyttänyt sijansa, sillä Hattulan kirjastosta lainataan paljon esimerkiksi historiateoksia, elämäntaito-oppaita ja elämäkertoja.

– Suosittuja ovat myös magiaan liittyvät teokset ja erilaiset pahiselämänkerrat, Minna Linna luettelee.

Hattulan kirjastosta löytyy hänen mukaansa myös laadukas sarjakuvakokoelma.

– Tykkään itsekin lukea sarjakuvia. Jos on lukujumi eikä saa kunnolla kiinni mistään kirjasta, sarjakuvat ovat hyvä innostuksen herättelijä.

Vaikka lukeminen nykyäänkin vaikuttaa olevan kuntalaisten parissa suosittua, on kirjastolla menossa myös hanke nimeltä Lukeva kunta, onnellinen kunta.

– Olemme kuvanneet videolle lukevia kuntalaisia. Erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, joille lukeminen on tärkeää. Videot ovat katseltavissa kunnan YouTube-kanavalta.

Niin tässä kuin lapsille ja nuorillekin suunnatuissa lukuhankkeissa on Minna Linnan mukaan tärkeää, että lukemista ei tuputeta vaan näytetään lukemisen positiivista puolta.

– Meillä on omassa kunnassa aktiivisesti lukevia ja kirjastoa käyttäviä ihmisiä, hän kiteyttää.

Hyvä esimerkki kuntalaisten matalasta kynnyksestä kirjastolle on myös se, että lukuvinkkaus toimii toiseenkin suuntaan eli asiakkaat antavat vinkkejä henkilökunnalle.

– Itse olen saanut asiakkaalta jopa lainaksi sarjakuvakirjan.

Juha Reinikainen

Hattulan kirjaston henkilökunnan suosituksia tähän syksyyn

Dekkarit

  • Maria Adolfsson: Doggerland-sarja
  • Elly Griffits: Ruth Galloway -sarja
  • Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe tutkii -sarja
  • Christian Rönnbackan dekkarit

Kaunokirjallisuus

  • Sosuke Natsukawa: Kissa, joka suojeli kirjoja
  • Mirella Mäkilä: Seuraavana Tampere
  • Lucinda Riley: Seitsemän sisarta -sarja
  • Raija Oranen: Manu
  • Paula Noronen: Tarja Kulho – räkkärimarketin kassa

Scifi, fantasia ja kauhu

  • Andy Weir: Operaatio Ave Maria (scifi)
  • Madeline Miller: Kirke (fantasia)
  • Robin Hobb: Näkijän taru -sarja (fantasia)
  • Marko Hautala: Kuokkamummo (kauhu)
  • J. R. Ward: Pimeyden rakastaja (kauhu)

Sarjakuvia aikuisille

  • Corbeyran, Chapuzet ja Brahy: Cognac-trilogia
  • Eino Leinon Helkavirsiä sarjakuvana

Elämäkerrat

  • Rauli Virtanen: Täällä Rauli Virtanen
  • Elina Hirvonen: Katri Helena – laulaja
  • Jenni Haukio: Sinun tähtesi täällä

Tietokirjat

  • Juha Hurme: Kenen kalevala
  • Saku Tuominen: Kuinka puut kasvavat ja miksi antilooppi ravistaa
  • Mirkka Lappalainen: Smittenin murha: katoamistapaus 1600-luvulta
  • Meik Wiking: Hygge – hyvän elämän kirja
  • Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa: sisustusseikkailu syksystä jouluun

Lapsille, aikuisille, kenelle vaan

  • Tuutikki Tolonen: Agnes-trilogia
  • Maaret Kallio: Saatan sinut unille
  • Torben Kuhlmann: Edison: kadonneen hiiriaarteen arvoitus ja Armstrong: erään hiiren kuuseikkailu

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.