Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Myös Nieminen ehdolle Hattulasta

Tuomas Nieminen on eduskuntavaaliehdokas vuoden 2019 vaaleissa. Nieminen teki kaksi valtuustoaloitetta kunnanvaltuuston kokouksessa tammikuussa 2018.

Hattulasta on kevään 2019 eduskuntavaaleissa ehdolla vasemmistoliiton riveistä kaksi ehdokasta. Hämeen piirin jo valitseman Hanna Jokisen lisäksi myös Tuomas Nieminen lähtee ehdolle forssalaisen Janne Niemisen vetäydyttyä omasta ehdokkuudestaan.

– Päätin lyhyen pohdinnan jälkeen hyväksyä ehdokkuuden, vaikka joudunkin lähtemään kisaan hivenen takamatkalta, Nieminen kommentoi valintaansa.

– Pidän esillä kasvatuksen ja koulutuksen kysymyksiä sekä tietenkin ilmastoasioita. Uskon, että kaltaiselleni nuorekkaalle ja korkeasti koulutetulle kandidaatille löytyy kannatusta, toivottavasti myös yli seutukuntarajojen, mies jatkaa.

– Päijät-Häme on alueena haastava, mutta kyllä uskon sieltäkin löytyvän kaikupohjaa näkemyksilleni. Hattulasta toivon mahdollisimman monen tietysti äänestävän “oman kylän poikaa”. Hyvät ja luottavaiset fiilikset, Nieminen päättää.

Hattulan vasemmistoliiton molemmat eduskuntavaaliehdokkaat ovat tavattavissa torstaina 20.12. puolueen paikallisyhdistyksen K-supermarketin rakennuksen sisäkäytävällä järjestämässä tapahtumassa, jossa tervehditään joulua pipareiden ja kuuman juoman kera kello 16.00 – 19.00.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.