Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Nihattulaan perustetaan kylätoimikunta

Nihattulassa keskusteltiin vilkkaasti kylän yhteisistä asioista. Samuli Hujo esittelee ryhmän kokoamaa kyläsuunnitelmaa Nihattulan puukoululla.

Nihattulassa Hattulassa on tehty kyläsuunnitelmaa viime kesästä ja nyt asukkaiden tekemä suunnitelma on saatu valmiiksi. Kyläläiset päättivät perustaa Nihattulan kylätoimikunnan. Kyläsuunnitelma on asukkaiden yhteinen näkemys ja tahtotila oman alueensa kehittämisestä. Siihen on koottu kyläläisten yhteiset tavoitteet ja toimia niiden toteuttamiseksi.

Nihattulan kyläsuunnitelma perustuu kolmeen kylän kehittämisiltaan ja marraskuussa tehtyyn kyläkyselyyn. Työryhmä, jossa oli viisi kyläläistä, Hattulan kunnan edustaja ja Hämeen Kylien
kyläasiamies, kokosi esityksen Nihattulan kyläsuunnitelmaksi kyläiltojen ja kyselyn tulosten pohjalta. Kyläillassa tammikuun 26. päivänä ryhmä esitteli kyläsuunnitelman asukkaille, joita oli tuvan täydeltä.

Nihattulan asukkaat hyväksyivät kyläsuunnitelman keskustelussa esille tullein täsmennyksin. Kyläsuunnitelmassa on kolme päätavoitetta: vahvistaa kylän yhteisöllisyyttä, vaalia maisema- ja kulttuuriarvoja sekä varmistaa liikenneturvallisuus. Käytännön toimia näihin liittyen on kirjattu suunnitelmaan.

Nihattulassa ei ole kyläyhdistystä. Asukkaat päättivät perustaa Nihattulan kylätoimikunnan edistämään kyläsuunnitelmaan kirjattuja asioita. Kylätoimikunnan perustamiskokous pidetään torstaina helmikuun 23. päivänä kello 18 Nihattulan puukoululla.

– Kuinka kyläläiset saavat tiedon yhteisistä asioista ja tapahtumista, siihen tartumme ensimmäiseksi. Perinteisesti on laitettu kutsuja ilmoitustauluille, tulemme nyt sopimaan Nihattulan verkkoviestinnästä ja sähköisten kanavien käytöstä, kertoo Samuli Hujo kyläsuunnitelmaa valmistelleesta työryhmästä.

Hämeen Kylät ry antaa maksutonta ohjausta kylien ja asuinalueiden tulevaisuuskeskusteluihin ja kyläsuunnitelman tekemiseen.

– Kyläyhdistys tai aktiivisten asukkaiden porukka tarvitaan paikan päältä veturiksi, sitten vaan yhteydenotto minuun, niin sovitaan kuinka kylällä edetään, kehottaa kyläasiamies Elina Leppänen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.