Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Nuoret ovat kokeneet esityksen Parolan lukion lakkauttamisesta vihastuttavana ja surrealistisena

Parolan lukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Venla Taipale toivoo, että päättäjät kuuntelevat nuoria.

Aika monelle on herännyt kysymys, mitä jäisi yli 15-vuotiaille tänne Hattulaan, jos lukio lakkautetaan. Vihaisuuttakin on ilmennyt siitä, miten tällainen asia on tullut yht´äkkiä ilmi. Muun muassa tällaisia tuntoja välitti Parolan lukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Venla Taipale Juteinitalolla järjestettyyn kansalaistilaisuuteen kerääntyneille kuntalaisille.

Taipale kiitteli oppilaita siitä, miten nämä ovat lähteneet mukaan kamppailuun lukion puolesta. Hän mainitsi, että valtuustossa on tehty aloitteita siitä miten nuorten ääntä pitäisi paremmin kuunnella päätöksenteossa.

– Toivottavasti meitä nyt kuunnellaan. Tämä asia on aiheuttanut ysiluokkalaisille tosi paljon epävarmuutta, hän sanoi.

Tilaisuuden avannut Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtaja Jukka O. Mattila muistutti, että lakkautettuja lukioita ei enää saa takaisin. Lukioiden lakkautuksia hänen mukaansa kuitenkin on ollut Suomessa onneksi vähän esimerkiksi kyläkoulujen lakkautuksiin verrattuna.

Pohditaanko Hattulassa asioita, vai onko vain kiire tehdä päätöksiä, kysyi Jukka O. Mattila.

Hattulan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Herkko Korhonen kiitti kaikkia kuntalaisia, jotka ovat allekirjoittaneet lukiota tukevan adressin ja kansanäänestystä vaativan aloitteen.

– Asia tuli puskista, kun huomioidaan Parolan lukion hyvä menestys ja juuri julkistettu uusi erikoistumislinja. Kunnan linja tuntuu surrealistiselta, sanoi Korhonen, ennen kuin pyysi yleisöä pitämään 20 sekunnin hiljaisen hetken asian pohtimiseksi.

Herkko Korhonen oli ymmällään kuntapäättäjien aivoituksista.

Lukiorahoituksen asiantuntija Ville Metsäpelto sanoi, että kunnan kannalta näin tärkeitä päätöksiä ei kannata tehdä hätiköiden.

– Esimerkiksi vaikutukset lapsiin ja nuoriin pitää selvittää.

Hän kertoi, että muuttajien tavoittelussa kolme tärkeintä asiaa ovat työpaikkakehitys, investoinnit ja koulutustarjonta.

– Suomalaisen päätöksentekomallin erityispiirre on, että kunnat eivät vain toteuta valtiovallan määräyksiä, vaan voivat myös vapaaehtoisesti ottaa tehtäviä hoidettavaksi.

Myös Ville Metsäpelto kehotti kuuntelemaan nuoria ja selvittämään päätösten vaikutukset lapsiin ja nuoriin etukäteen.

Yleisöpuheenvuorot olivat järjestään lukiota puoltavia. Pekka Järvi luonnehti, että erikoiseen tilanteeseen on jouduttu koska isoja asioita on yritetty saada päätettäväksi lyhyellä aikavälillä.

Valtuutettu Kari Ventola huomautti, että koska talouden tasapainottamisryhmä näyttää ottaneen ainoaksi keinokseen kulujen karsinnan, tulisi selvittää myös mahdollisuudet “kotiuttaa” lukio omaksi toiminnoksi koulutuskuntayhtymä Tavastialta. Ventolan mielestä Hattulaan on luotu poliittinen kriisitunnelma, vaikka kunnan kassassa on rahaa.

Heimo Miettinen joka kuuluu muun muassa Hattulan perusturvalautakuntaan sanoi selvittäneensä kunnan talousjohtajalta, että viime vuoden alijäämä on pienentynyt aiemmin ilmoitetusta miljoonasta eurosta 0,6 miljoonaan euroon.

Sinikka Hämäläinen puolusti Parolan lukiota myös oppilaitoksen yhteisöllisyyden takia.

Ison lukion rehtorina ja lukio-opettajana peräti 39 vuotta työskennellyt Sinikka Hämäläinen kommentoi, että nyt ollaan lakkauttamassa yhteisöä, jolla on tulevaisuus.

– Sydämeeni on koskenut siitä asti, kun kuulin mielenosoittajien huudon: Meidän koulu, Hämäläinen luonnehti.

Kunnanvaltuutettu ja Tavastian yhtymähallituksen jäsen Jiri Kattelus ihmetteli, miten Tavastia ja kunta vetävät eri suuntiin lukioasiassa.

Tilanteen omituisuutta kuvastaa ehkä parhaiten kunnanvaltuutetun ja Tavastian yhtymähallituksen jäsenen Jiri Katteluksen puheenvuoro.

– Me olemme Tavastiassa yrittäneet kehittää Parolan lukiota ja Hattula ei voi noin vain päättää lukiota lakkauttaa. Yhtymähallitus kokoontuu huomenna ja voitte arvata, mitä minä äänestän, Kattelus puhkui.

Juha Reinikainen

Herkko Korhonen ja Venla Taipale ovat nuorison ääni ja kasvot lukiokiistassa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.