Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Nurtsi suljetaan pysyvästi

Parolan Nurtsi sulkee ovensa viimeistä kertaa tänä keväänä, tiedottaa Hattulan Nuorisotoimi.

Heidi Kihlamo (edessä), Maija Huotari, Jussi Korhonen ja Joonas Oja toivottivat syyskuussa 2017 nuoret tervetulleiksi Nurtsille tilan vapaina aukioloaikoina. Nyt singahti kutsu päättäjäisiin.

Vuosikymmeniä hattulalaisia palvellut nuorisotalo viettää päättäjäisiä avoimien ovien iltana keskiviikkona toukokuun 15. päivänä kello 16-21.

Tarjolla on juotavaa ja syötävää sekä ohjelmaa sisällä ja ulkona. Nurtsilla nuoruudessaan ahkerasti käynyt paikallinen artisti Tazmo heittää keikan Vintillä kello 20 Nurtsin muistolle.

Nuoriso-ohjaaja Maija Huotarin mukaan korvaavat tilat ovat suunnitteilla Parolan yläkoulun yhteyteen – muualla kunnalla ei kuulemma soveltuvia tiloja ole. Arvio on, että uusiin tiloihin päästään syksyllä.

– Kesäaikaan Nurtsilla ei muutenkaan ole ollut pysyvämmin toimintaa, Huotari muistuttaa.

(Juttua täydennetty klo 11.57 Huotarin kommenteilla.)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.