Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Oman ääniennätyksensä tehnyt Kari Ventola nousemassa Hattulan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi

Kari Ventola on yksi seitsemästä perussuomalaisesta valtuutetusta ensi kuussa työnsä aloittavassa uudessa kunnanvaltuustossa. Ventola on luottamuspaikkaneuvottelujen perusteella saamassa valtuuston puheenjohtajan tehtävän.

Hattulan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi on puolueiden käymien neuvottelujen perusteella nousemassa perussuomalaisten Kari Ventola. Virallisesti luottamustehtävistä päätetään uuden valtuuston kokoontuessa ensimmäistä kertaa elokuussa.

– Perussuomalaisten menestys vaaleissa oli tietyllä tavalla odotettavissa. Henkilökohtaisesta äänimäärästäni olen yllättynyt, en ole koskaan saanut näin paljon ääniä. Se on osoitus siitä, että olen pitänyt pinnalla oikeita asioita, Ventola kuvailee.

Kuntapolitiikassa lähes 30 vuotta mukana ollut Ventola ei ole aiemmin ollut valtuuston puheenjohtaja. Kunnanhallituksen puheenjohtaja hän on ollut kokoomuslaisena. Kokoomus puolestaan erotti Ventolan ryhmästään päättyvän valtuustokauden loppuvaiheissa.

– Päättyvä kausi on ollut värikäs. Olen nauttinut roolistani Hämeen Liiton hallituksessa mutta kotikunnan politiikka on ollut valitettavasti sekaisin. Siinä kaikkien päättäjien olisi pitänyt pystyä parempaan, arvioi Ventola.

Perussuomalaisten arvojen Kari Ventola sanoo olevan erittäin lähellä Ventolan omia arvoja.

– Tunsin perussuomalaisia jonkin verran etukäteen ja vaalien jälkeen on tullut muutama uusi tuttavuus lisää. Olen sopeutunut perussuomalaisiin hyvin, keskustelemme avoimesti miten olisi viisainta mennä eteenpäin.

Luottamuspaikkaneuvottelut eri puolueiden välillä ovat Ventolan mielestä menneet hyvin ja tulos on perussuomalaisten kannalta kohtuullinen. Kokoomusta Ventola aikoo pitää yhtenä yhteistyökumppanina muiden joukossa ja uskoo, että yhteinen sävel kunnanhallituksen puheenjohtajaksi nousemassa olevan Ellen Rydbeckin kanssa löytyy.

– Ei ole syytä epäillä, etteikö yhteinen sävel Ellenin kanssa löytyisi.

Valtuuston puheenjohtajan tehtävää Ventola kuvailee arvojohtajuudeksi.

– Tehtäväni on nostaa asioita esiin ja olla mukana viemässä niitä yhdessä eteenpäin valtuuston, kunnanhallituksen ja virkamiehistön kanssa.

Yhtenä tärkeimmistä asioista tulevalla valtuustokaudella Ventola pitää kunnan henkilöstöjohtamisen kehittämistä.

– Väkeä on lähtenyt kunnasta joko irtisanomisten tai huonon työilmapiirin takia ja osaamista on sen vuoksi hävinnyt hirveästi.

Suurin tuleva investointihanke on yläkoulu. Ventola aikoo kiinnittää huomiota myös kunnan talouteen.

– Taloutta piti tasapainottaa mutta se on unohdettu, hän väittää.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.