Parolan lukion uudisrakennuksen sijainti on rehtorin mieleen

Opinkujalla sijaitseva lukion uudisrakennuksen tontti on nykyisin pysäköintialue. Rehtori Reijo Järvinen uskoo lukion tulevaisuuteen uudessa ympäristössä. Kuva: Juha Reinikainen.
Parolan lukion uudisrakennuksen suunnittelun on määrä alkaa elokuussa 2023 ja rakentamaan voidaan päästä ensi keväänä. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, Juteinikeskuksen tuntumaan Opinkujan varteen niin sanotun hiekkaparkin paikalle nouseva rakennus on käytössä elokuussa 2025.
– Sijainti on varmasti paras mahdollinen ja lukiosta tulee taas oma kokonaisuutensa. Hyvä, että Hattula haluaa tälle tontille selkeän käyttötarkoituksen, puntaroi lukion rehtori Reijo Järvinen.
Lukio-opiskelun ympärillä on Hattulassa riittänyt viime vuosina runsaasti keskustelua. 2010-luvun lopulla lukio joutui kunnan säästötyöryhmän listalle mutta säilyi, viimeksi kuluneet vuodet ovat sujuneet hajautetun tilaratkaisun vallitessa ja kaiken tämän keskellä Parolan lukio paistatteli viime keväänä julkisuudessa loistavan yo-kirjoitusmenestyksensä ansiosta.
– Vielä seuraavat kaksi lukuvuotta mennään nykyjärjestelyin, mutta pitkässä juoksussa se ei olisi kestävä ratkaisu. En epäile, etteikö tällä alueella jatkossakin voisi olla lukio. Täällä varmasti asuu riittävästi väkeä jatkossakin, Järvinen arvioi.
Tulevaisuuteen katsoo myös seudullinen Koulutuskuntayhtymä Tavastia jonka rakennuttamaan uudisrakennukseen kootaan kaikki Parolan lukion niin sanottu lukuaineiden opetus.
– Liikunnan, kuvaamataiteiden ja musiikin opetukseen käytetään olemassa olevia tiloja ja yo-kirjoitukset on nykysuunnitelmien mukaan määrä järjestää Hurttalan salissa.
Lukiossa jatkavat opiskelijat samoin kuin syksyllä aloittavat 62 uutta lukiolaista saavat siis kuitenkin vielä kahden vuoden ajan varautua liikkumaan eri toimipaikkojen välillä. Opetusta on vanhan lukiorakennuksen osittaisen käyttökiellon takia hajautettu muun muassa Juteinitalolle ja alun perin taksikeskukseksi rakennettuun Katariinankulmaan.
– Katariinankulman tekniikka sallii myös hybridiopetuksen osana kuntayhtymää, kertoo rehtori Järvinen.
Parolan lukio on niin sanottu yleislukio, mikä Järvisen mukaan on osin myös infran sanelemaa. Laajat yleissivistävät lukio-opinnot ovat kuitenkin rehtorin mieleen.
– Lukiolaisen ajatusten oman tulevaisuuden suhteen pitäisi vielä lukioaikana kehittyä, hän muistuttaa.
Pitkän kokemuksen omaava opettajakunta on Reijo Järvisen mukaan ollut positiivinen voimavara muutosten ja tulevaisuusspekulaatioiden keskellä.
– Opettajien pysyvyys ja se ote millä asioita hoidetaan on ollut voimavara. Opettajat ovat saaneet opiskelijoista potentiaalin irti mikä on se avainasia. Toki uusia tiloja odotetaan nyt kovasti, että opetusta päästään viemään eteenpäin.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.