Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Piela Auvinen vastaanotti työskentelyapurahan Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahastolta

Hattulalainen kuvataiteilija (YAMK), keraamikko (AMK) ja kulttuurialan opettaja (AmO) Piela Auvinen vastaanotti perjantaina 17.5. Hämeenlinnan Raatihuoneella Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston työskentelyapurahan. Auvinen tulee tekemään apurahakaudellaan mittavan keraamisen installaation nimeltä “Mielen meteoriitit”. Apurahakausi alkaa ensi vuoden puolella.

Vuoden loppuun asti Auvinen toimii Valkeakoskella Päivölän opiston Kuvataide- ja arkkitehtuurilinjan koordinoivana opettajana sijaistaen linjanjohtajaa. Auvinen työskentelee myös kuraattorina seuraavassa valtakunnallisessa CERAMEGA -keramiikkanäyttelyssä Voipaalan taidekeskuksessa. Ensi syksynä Piela Auvisen keraaminen installaatio “Vattendroppar” nähdään Firenzen Biennaalissa, jonne hän on kutsuttu taiteilija.

Auvisen teoksia on nähtävillä tänä kesänä muun muassa Palas taidepolulla Hyvinkäällä, Pappilan Sunday Shopin puutarhanäyttelyssä Iittalassa, Lepaan Viinitilalla Hattulassa sekä kesäkuussa Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton Galleria SEINÄssä Helsingissä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.