Rippikoulusta

Tömäjärven mökit ovat tänäkin kesänä olleet rippikoululaisten käytössä.

Tänäkin kesänä Hattulan seurakunnan leirikeskuksessa Tömäjärvellä on vietetty neljä ikimuistoista rippikoululeiriä. Kristinuskon opiskelun lisäksi on vietetty yhteisiä iltaohjelmia, saunottu, laulettu ja pidetty hauskaa.

Rippikoulu on kummajainen nykyajan Suomessa. Sen suosio sotii kaikkia muita uskontoon liittyviä trendejä vastaan: avioliitoista solmitaan kirkollisesti alle puolet, kasteiden määrä on pudonnut puoleen vuodesta 2000, alle 70 prosenttia suomalaisista kuuluu nykyään kirkkoon. Mutta rippikoulun käy edelleen yli 70 prosenttia kaikista nuorista. Joka vuosi (myös Hattulassa) moni nuori liittyy kirkkoon rippikoulun kautta. Tätä ilmiötä ihmetellään ulkomaita myöten.

Mikä selittää rippikoulun suosion? Kun kysyn nuorilta, miksi he tulivat rippikouluun, moni kertoo kuulleensa kavereilta, että siellä on hauskaa. Minulla on tapana leukailla, että minun nuoruudessani hauskanpito tarkoitti jotain muuta kuin uskonnon opiskelua aamusta iltaan. Mutta mikä minä olen sanomaan.

Suomalaisen rippikoulun salaisuus näyttää olevan se, että se on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa osana nuorisokulttuuria. Ratkaiseva merkitys on isosilla, jotka ovat yleensä 1–3 vuotta rippikoululaisia vanhempia nuoria. Isosena toimiminen on monelle ensimmäinen kokemus johtajana toimimisesta, ja moni on saanut siitä eväitä tulevaan työelämään.

Isoset vastaavat leirillä usein iltaohjelmista, raamatturyhmien toiminnasta ja muusta vapaa-ajasta. Näin rippikoululeiri on vahvasti nuorten oma juttu, jossa aikuiset työntekijät huolehtivat lähinnä turvallisuudesta ja järjestyksestä.

Kun kysyn nuorilta rippikoulun alussa, miksi he tulivat rippikouluun, ani harva ilmoittaa haluavansa oppia lisää kristinuskosta. Moni tunnustaa tulleensa rahan takia, siis rippilahjojen toivossa tai siksi, että kaveritkin tulivat.

Se, että rippikoulun suorittaminen antaa oikeuden toimia kummina tai pitää kirkkohäät, merkitsee jonkin verran. Mutta matkan varrella (rippikoulu kestää kaikkineen puoli vuotta) jotain muutakin tarttuu mukaan. Leirin lopussa monelle ovat jääneet mieleen erityisesti iltahartaudet, joissa on yhdessä hiljennytty elämää suuremman edessä.

Monesti mietin, mitä rippikoulun käyminen lopulta nuorille merkitsee? Onko se vain viikko leirikeskuksessa, joka jää ehkä mukavana muistona mieleen? Ajattelen, että kirkon rippikoulu on vastakulttuuria, joka muistuttaa siitä, että tärkeintä ei ole se, millaisiin merkkivaatteisiin sinulla on varaa pukeutua, eikä edes se, mitä osaat. Siellä pikemminkin opitaan sanomaan: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Miikka E. Anttila

Seurakuntapastori, TT

Hattulan seurakunta