Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Romaanimuotoinen elämäkerta Reteesti vaan, Irwin Goodman julki

Kansantaiteilija Irwin Goodmanin (Antti Hammarberg, 1943–1991) elämää ja lauluja käsitellään uudella tavalla romaanimuotoon kirjoitetussa elämäkerrassa Reteesti vaan, Irwin Goodman.

Teos perustuu Irwinin omiin ja mukana olleiden henkilöiden kertomiin tarinoihin, jotka suurelta osaltaan ovat ennenkuulumattomia. Teoksen on kirjoittanut Irwinin luottomuusikko 1980-luvun ajalta ja läheinen ystävä, Ari Lahti suomalaisen kevyen musiikin asiantuntijan Veikko Tiiton kanssa.

Mukaansatempaava kerronta pohjautuu aihepiirin ja päähenkilöiden perusteelliseen tuntemiseen. Tositapahtumiin nojaava teos on päähenkilöidensä näköinen – ja täynnä tarkistettua faktaa.

Irwinin uran vaiheet ovat monille pintapuolisesti tuttua tarinaa. Nyt kuva laajenee huomattavasti. Kuuluisan miehen taustaa ja persoonaa ei ole aiemmin näin paljoa avattu. Uran nousuista ja laskuistakin saadaan tarkempaa selvitystä.

Tarinat ovat tosia ja kaikki henkilöt todellisia, ja kaikki esiintyvät romaanin sivuilla omilla nimillään. Myös iso osa Irwinin, Vexin ja sisäpiiriläisten kertomista jutuista jaetaan nyt ensi kertaa yleisölle. Ystävät ja työtoverit tuovat suurenmoisen lisänsä kokonaisuuteen, ja huolella luotu dialogi välittää henkilöiden tunnemaailmaa ja luonteenpiirteitä.

Todellisten hahmojen lisäksi faktaan perustuvan romaanin taustana on autenttinen ajankuva. Kommentteja toilailuihin löytyy niin Urho Kekkoselta kuin muiltakin suurmiehilt

– Irwin oli yksi Suomen kaikkein suosituimmista artisteista, niin keikkamäärien kuin levymyynninkin perusteella katsottuna. Välissä oli laskukausia, mutta aina hän nousi uudelleen, ja usein entistä kovempaan suosioon. Kerromme kirjassamme tositapahtumista ja Irwinin omia, sekä lähellä toimineiden ihmisten mietteitä. Niin viimeiseltä keikalta kuin ensimmäisistä nousuistakin, muun muassa siltä ajalta, kun Ryysyranta-hitti oli ollut kuukausikaupalla listan ykkösenä ja saman niminen loistotalo oli rakenteilla Hämeenlinnan naapurikuntaan Hattulaan, kertoo Ari Lahti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.