Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Selviytyjät pääsivät testaamaan taitojaan nuorten kesäleireillä Ahorannassa

10–13-vuotiaiden kesäleirin päätöskisassa torstaina ratkottiin erilaisia tehtäviä.

Hattulan nuorisotoimen järjestämät kesäleirit täyttyivät nopeasti, kun varmuus mahdollisuudesta järjestää leirit lopulta saatiin.

– Viime viikolla Ahorannassa leireilivät tiistaista torstaihin 7–10-vuotiaat ja tällä viikolla 10–13-vuotiaat. Isommat ovat olleet leirillä yhden yön pidempään eli maanantaista torstaihin, kertoi nuorisotyöntekijä Mirka Saarinen torstaina aamulla, kun leirin päätösolympialaiset olivat jo täydessä vauhdissa.

Koronarajoitusten takia leirien ajankohtaa siirrettiin normaalista ajankohdasta eli juhannuksen tietämistä aivan koulujen alkamisen alle.

– Vara-ajankohdat olivat vielä syyskuullekin, mutta onneksi leirit päästiin toteuttamaan jo nyt. Osallistujamäärä oli rajoitettu 30:een jotta kokonaisluku ohjaajineen jäisi alle suositellun 50:n, Saarinen turinoi.

Leirille pystyttiin työllistämään 13 kesätyöntekijää.

Mirka Saarinen (vas.) ja leirin kesätyöntekijät Samu Rinne sekä Aura Kenraali olivat tyytyväisiä viikon leirisäihin.

– Hienoa, että vanhemmat olivat hyvin messissä, ja ilmoittivat nopeasti lapsiaan leireille. Paikat täyttyivät melkein heti. Jälkimmäisellä leirillä olleista aika pieni osa on ollut täällä leirillä aiemmin, mutta osa on ollut telttaleirillä muualla tai mökkileirillä Tömäjärven leirikeskuksessa, Saarinen sanoi.

Ohjelma leireillä oli luonnonläheinen, mukana oli perinteisiä kesänviettotapoja kuten uimista, soutelua ja saunomista sekä Selviytyjät-teeman mukaisia tehtäviä.

– Leiriläiset olivat neljässä “heimossa” mikä auttoi samalla pitämään etäisyyttä koronasuositusten hengessä. Metsässä oli teeman mukaisia selviytymisharjoituksia ja nuoret rakensivat laavuja ja majoja.

Juha Reinikainen

Frisbein maustettu ristinollaviesti vauhdissa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.