Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

SEURAKUNTA: Varhaisnuorten leirit täyttyvät minuuteissa

Yhteensä 75 lasta pääsee tänä kesänä osallistumaan Hattulan seurakunnan järjestämille varhaisnuorten eli 1.–6.-luokkalaisten leireille Tömäjärven leirikeskuksessa.

– Kun ilmoittautuminen leireille avautuu verkossa, niin leirit täyttyvät käytännössä saman tien. Viime vuonna ensimmäinen leireistä oli täynnä kuudessa minuutissa, kun ilmoittautuminen määräpäivänä avautui puolilta öin, kertoo nuorisotyönohjaaja Carita Rosberg Hattulan seurakunnasta.

Nuorisotyönohjaaja Carita Rosberg tutki aarrekarttaa yhdessä Joannan kanssa.

Nuorisotyönohjaaja Carita Rosberg tutki aarrekarttaa yhdessä Nean kanssa.

Yhden yön eli kahden päivän leirejä järjestetään Tömäjärvellä tämän viikon torstaista ensi viikon tiistaihin yhteensä kolme ja kunkin maksimilapsimäärä on 25. Teemana leireillä on kadonneen aarteen metsästys arkeologian professori Indiaana Jokisen johdolla.

– Pyyntöjä tulee, että järjestäkää enemmän ja pitempiä leirejä, mutta kapasiteetti ei vain riitä. Leirikeskus on aika lailla täynnä koko kesän, Rosberg kertoo.

Tämän kesän leireillä aarre odotti löytäjäänsä. Indiaana Jokinen opasti nuoria apureitaan.

Tämän kesän leireillä aarre odotti löytäjäänsä. Indiaana Jokinen opasti nuoria apureitaan.

Rosberg tuli Hattulan seurakuntaan tekemään ensimmäisiä keikkaduunejaan jo vuonna 1998.

– Käytännössä suoraan koulun penkiltä tulin tänne töihin, hän muistelee.

Hattulan seurakunnassa lastenleirejä on muodossa tai toisessa ollut Rosbergin mukaan jo hamasta menneisyydestä asti.

Aukeaako lukko? Tehtävähuoneessa piti etsiä oikea, nelinumeroinen luku, jotta pääsi käsiksi arkun sisältöön. Onneaan koittamassa Tomas.

Aukeaako lukko? Tehtävähuoneessa piti etsiä oikea, nelinumeroinen luku jotta pääsi käsiksi arkun sisältöön. Onneaan koittamassa Tomas.

– Leireihin ja niiden ohjelmaan panostetaan tosissaan, hän kertoo.

Lauantaina alkanutta 1.–3.-luokkalaisten leiriä hemmoteltiin upealla säällä.

– Edellinen leiri kului vesisateessa, mutta se ei kuulemma haitannut lapsia yhtään.

Nea luo tarkan silmäyksen aarrekarttaansa.

Joanna luo tarkan silmäyksen aarrekarttaansa.

Rosbergin lisäksi leireillä mukana on seurakunnan vakituisista nuorisotyönohjaajista Salla Yrjälä. Toteutuksessa auttavat myös isoset ja muut vapaaehtoiset. Leiriläiset ovat yötä mökeissä, joissa kussakin on kahdesta viiteen lasta ja yksi isonen.

Kun kyseessä on seurakunnan leiri, on ohjelmassa mukana myös uskonto.

– Meillä on iltahartaus joka ilta ja jokaisella lastenleirillä myös joku kristillinen teema. Tällä Indiaana Jokisen kadonneen aarteen metsästysleirillä harjoittelemme käyttämään Raamattua, eli miten sitä käytetään ja mitä kaikkea sieltä löytyy, Carita Rosberg sanoo.

Juha Reinikainen

Indiaana Jokinen saapuu Tömäjärven leirikeskukseen etsimään hukkunutta Pyhän ristin palaa, joka on aikanaan ollut Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Tässä hän tarvitsee lasten apua. Lapset lähtevät seikkailemaan ympäri leirikeskusta ja suorittavat tehtäviä, joiden avulla arvoitus alkaa selviämään.

Indiaana Jokinen saapui Tömäjärven leirikeskukseen etsimään hukkunutta Pyhän ristin palaa, joka on aikanaan ollut Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Tässä hän tarvitsi lasten apua. Lapset lähtivät seikkailemaan ympäri leirikeskusta ja suorittivat tehtäviä, joiden avulla arvoitus alkoi selviämään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.