Sirkku Rahunen-Ahtila saa vieraita jopa jouluaattona
Kuvataiteilija Sirkku Rahunen-Ahtila tunnustautuu jouluihmiseksi.
– Olen ihminen joka rakastaa joulua enkä voisi olla pois kotoa jouluna. Tänä vuonna vietämme joulua ensimmäistä kertaa kahdestaan mieheni kanssa, hän kertoo.
Mervessä sijaitseva Kuvataiteilija Sirkun ateljeekoti on myös avoinna tarvittaessa aina jouluaattoon asti.
– Jouluviikolla käy paljon ihmisiä myös joulutervehdyksiä tuomassa. On hienoa, että meillä on käynyt ihmisiä jopa jouluaattona illalla yhdeksän jälkeen tuomassa villasukkia, Rahunen-Ahtila kertoo.
Joulunviettoon kuuluu muun muassa perinteisten jouluruokien syöminen, rauhoittuminen ja joululaulujen kuunteleminen.
– Aloitan jouluvalmistelut jo marraskuun puolella, joulukuun alussa täytyy olla kaapit putsattuina.
Joulukortteja Sirkku Rahunen-Ahtila alkoi tehdä jo tämän vuoden elokuussa. Joulun lähestyessä hänen aikansa on kulunut myyjäisissä, mutta uusiakin töitä on syntynyt. Tuorein teos Elämä, unelmat ja uhkat kuvaa elämän kulkua.
– Kansallisarkistossa olleen Hattulan Taiteilijaseuran näyttelyn purimme 11. joulukuuta ja sieltä hain takaisin kotiin muun muassa teossarjan Railot.
Talvinen maisema inspiroi Rahunen-Ahtilaa erityisesti akvarellitöiden tekoon.
– Maaliskuulle on jo mökki varattuna pohjoisesta, siellä on silloin ihanat iltaruskotkin.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.