Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Taidekoulu tarjoaa luovuutta ystävien parissa

Vuosien varrella taiteen opetus on vähentynyt kouluissa tuntuvasti. Kädentaidot ja luovuus ovat jääneet sosiaalisen median ja tietokonepelien jalkoihin. Vanajaveden Opiston lasten ja nuorten Kuvataidekoulu LaKu pyrkii elvyttämään kuitenkin tätä kulttuurimuotoa harrastuksen muodossa.

Kuvataidekoulu LaKu on toiminut Parolassa jo vuodesta 2001. Ryhmiä on tällä hetkellä 7. Nuorimmat taiteilijat ovat 5-vuotiaita ja vanhimmat 13-vuotiaita. Tyttöjä on enemmistö, kuitenkin muutamia poikiakin löytyy, ja he ovatkin käyneet koulua useita vuosia.

IMG_0719

Laura esittelee valmentavan 5–6-vuotiaiden ryhmän maailmanpyörä-aikakonetta.

Erityistaitoja ei tarvita ennestään. Taidekouluun tullaan oppimaan ja kehittämään taitoja tai herättämään niitä henkiin. Kiinnostus kädentöihin ja taiteeseen on yleisin kursseille tulon syy.

Kuvataidekoulun vastuuopettajana toimiva Laura Valo on ollut mukana alusta asti, eli vuodesta 2001. Laura itse on ollut aina kiinnostunut luovasta alasta ja kouluaikoinaankin hän valitsi kaikki mahdolliset kurssit kuvaamataidon saralta.

Opettajaksi Laura ajautui sattumien kautta. Lasten ja nuorten parissa työskentely on tuntunut luontevalta ja antoisalta.

– Palkitsevinta opettamisessa on kun oppilaiden kasvoilta näkee ahaa-oivalluksen sekä onnistumisen ilon. Lasten taitojen kehitys ja innostuksen kasvattaminen on itselle tärkeää, Laura kertoo.

– Lapset ovat suorapuheisia ja avoimia. Palaute, niin positiivinen kuin kritiikkikin, tulee välittömästi. Tämä kehittää myös opettajan omaa kehitystä työssään.

Lauran mukaan taidekoulussa ei pelkästään opeteta kädentaitoja.

IMG_0707

5–6-vuotiaiden dinosaurustyöt.

– Harrastuksen tulee ennen kaikkea olla mukavaa ja sinne on kiva tulla kerrasta toiseen, tähän LaKussa pyritään.

Lapsille muodostuu monivuotinen tuttu ryhmä, josta syntyy uusia ystävyyssuhteita. Taidekoulussa kehitetään näin ollen myös ryhmässä toimimisen taitoja.

7–9-vuotiaiden ryhmässä piirrettiin valopöydän avulla. Tytöt olivat selvästi innostuneita tehtävästä ja tulivatkin esittelemään opettajalleen hienoja aikaansaannoksiaan.

Tytöistä kaikkein mieluisinta puuhaa on piirtäminen, askartelu, maalaaminen ja savityöt. Tyttöjen mielestä taidekoulussa on kivaa ja he aikovatkin jatkaa mieluista harrastustaan jatkossakin. Kaikki ovat löytäneet taidekoulusta hyviä ystäviä.

IMG_0713

Nellin (7 v.) tekemä luolamaalaus hiilellä.

Laura kannustaa kaikkia uusia lapsia ja nuoria mukaan taiteen maailmaan.

– Pojatkin vain rohkeasti mukaan!

Kursseille pääsee mukaan ilmoittautumalla Vanajaveden opiston sivujen kautta. Jos mieluinen ryhmä on jo täynnä, sähköpostia voi laittaa Lauralle suoraan laura.valo(a)kktavastia.fi.

– Kaikille löydetään ryhmä, Laura lupaa.

Taidekoulun oppilaiden teoksia pääsee ihastelemaan maaliskuussa Aulangon Kylpylässä.

Miia Salminen

IMG_0704

Iloiset 7–9-vuotiaiden ryhmäläiset. Eturivissä vasemmalta oikealle: Mea, Viivi, Joanna, Sanni H., Helmi ja Petra. Takarivissä: Minttu, Heidi, Ella, Sanni, Viivi V ja Jenny. Ryhmäläisten takana aikakoneet lentävät avaruudessa.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.