Tarinoita Hattulasta: Pahan kielen kuntako?

Keisari oli armollinen

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Suomen kielen asettamisesta yhdenmoisiin oikeuksiin Ruotsin kielen kanssa kaikissa semmoisissa kohdissa, jotka wälittömästi koskevat maan nimenomaan suomalaista wäestöä oli keisari Aleksanteri II:n antama säädös, joka kohensi suomen kielen asemaa Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Säädöksen mukaan suomenkielisiä asiakirjoja voitiin jättää virastoihin ja tuomioistuimiin välittömästi asetuksen voimaantulon jälkeen. Tämän lisäksi asetus velvoitti viranomaisia ryhtymään sellaisiin toimenpiteisiin, jotta valtion elimet ja laitokset pystyisivät 20 vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta tuottamaan itse suomenkielisiä asiakirjoja. Näin kertoo kaiken tietävä wikipedia.

Tämä asetus esiteltiin keisarille Parolannummella 29.7.1863 paikassa, missä tänä päivänä seisoo Parolan Leijona muistuttamassa nykyisiä sukupolvia tuosta suuresta päivästä.

Aleksanteri II:n vierailun jälkikaikuja. Parolan Leijona -patsaan kupeessa paljastettiin vuoden 1863 kieliasetuksen muistolaatta heinäkuussa 2017.

Vaikka asetuksen allekirjoitus tapahtuikin vasta seuraavana päivänä maaherran talossa Hämeenlinnassa, on Hattula hyvin perustein julistanut itsensä suomen kielen kunnaksi.

Tuo kieliasetus on mahdollistanut suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen yhdeksi maailman onnellisuuden pesäkkeeksi, mikäli tutkimuksia on uskominen. Sivistyksemme tasokin on parasta A-luokkaa, ainakin luku- ja kirjoitustaidon perusteella. Sisältö on sitten eri juttu.

Ennen oltiin tarkkoja muistoista

Me kaikki olemme tuon kieliasetuksen yhtenä seurauksena oppineet lukemaan ja kirjoittamaan omalla äidinkielellämme. Suomen kielellä olemme voineet välittää maamme historian ja kulttuuriperinnön sekä omat ajatuksemme aina uusille sukupolville.

Suurmiehet ja suurnaiset ovat vuosikymmenten kuluessa kirjoittaneet tai kirjoituttaneet itsestään muistelmia. Mannerheimistä on kirjoitettu varmaan kymmeniä muistelmia ja uusia tulee koko ajan. Noiden kirjoitusten perusteella on meille muodostunut kuva suurmiehestä, joka käyttäytyi herrasmiehen tavoin. Mannerheimin kerrotaan tarkasti valvoneen alkuperäisten muistelmiensa kirjoittamista, koska oli tarkka mitä tulevat sukupolvet hänestä ajattelevat.

Jossain vaiheessa alkoi yleistymään, että Mannerheimiä hieman ”vaatimattomammatkin” persoonat kirjoittivat itsestään lyhyitä tai jopa pitkiäkin muistelmia ainakin oman lähipiirin käyttöön. Voivat sitten lapsenlapsenlapsetkin lukea, millainen se kehyksissä oleva setä tai täti aikoinaan oli. Nämäkin kirjoittajat ovat yleensä tarkkoja siitä, mitä kirjoittavat. Ettei tulevat sukupolvet vahingossakaan pidä esivanhempiaan täysin ”moukkina”.

Nykyään ei ole väliä

Sosiaalisen median aikana meistä jokainen kirjoittaa omia muistelmiaan tai ainakin muodostaa itsestään mielikuvia, jotka säilyvät bittiavaruudessa ikuisesti. Joku supernörtti lapsenlapsenlapsi aikanaan uteliaisuuttaan etsii isoisoisovanhemman kirjoituksia internetin syövereistä. Toivottavasti osa kirjoituksista on tuolloin hautautunut vahvan muurin taakse.

Viime kuukausina ovat jotkut innostuneet kirjoittamaan niin räväkästi, että kuulemani mukaan on jopa suomen kielen kunnassa rikosilmoituksia suomen kielellä kirjoittelusta tehty. Sosiaalisessa mediassa on käytetty kieltä, jonka perusteella Parolan kansakoulussa olisi joutunut jälki-istuntoon ainakin 1970-luvulla.

Mikä neuvoksi? Parolan R-kioskin parlamentissa kuulin hyvän neuvon eräältä henkilöltä. Hän kertoi seuraavaa: ”Meidän lapset sanoi, että meidän isä ei sitten someen mene, ei haluta olla jatkuvasti selittelemässä sanomiasi. Ainakaan et sinne perjantaina kirjoita mitään”.  

Koronavuoden jälkeen mennään suomen kielen kunnassakin kirjoittelussa toivottavasti sovinnollisempaan suuntaan?

Pekka Järvi

Hattulalainen