Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Työ seurakunnassa emäntien silmin

Toisinaan meiltä kysytään mitä srk. emäntä tekee, miten saatte aikanne kulumaan? Jossakin määrin kysymys on ihan ymmärrettävä, sillä työmme saattaa jäädä näkymättömiin. Silti meitä toisinaan hymyilyttää, kun itse joinakin päivinä mietimme yhdessä tai erikseen, miten aikataulutamme päivän, että ehdimme tehdä kaiken.

Työtämme rytmittää kirkkovuoden eri tapahtumat ja srk:n eri työmuodot kokoontumisineen ja tapahtumineen. Diakoniatyöllä on monia erilaisia kerhoja ja piirejä, syntymäpäiväjuhlat, naistenpäivä, yhteisvastuukeräyksen tilaisuudet jne.

Varhaiskasvatus järjestää lapsille ja perheille kerhoja ja retkiä syys- ja kevätlukukaudella. Nuortenillat Kulmiksella ja kesän jälkeen alkavat isoskoulutukset ovat iso osa seurakunnan toimintaa ja nämä vaikuttavat omalta osaltaan myös meidän työskentelyymme. Myös päättäjäelimet kirkkoneuvosto- ja valtuusto kokoontuvat säännöllisesti  pohtimaan ja päättämään seurakuntaa koskevista asioista.

Tömäjärven leirikeskuskuksessa on tapahtumia ja leirejä myös syys-, talvi- ja kevätkaudella ja ne painottuvat pääasiallisesti viikonloppuihin. Kaikkiin em. osallistumme jossain muodossa, kattauksilla, hankinnoilla, leivotaan niin suolaista kuin makeaa tai valmistamme ruuat ja saamme hyvin itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa tarjottavat, lopuksi on aina tietenkin siivoukset.

Rippikoulut ja Tömäjärven leirikeskus rytmittää kesämme ja meillä se alkaa n. 1 vko ennen ensimmäistä rippileiriä. Olemme suunnitelleet ruokalistat ja teemme sen mukaiset raaka-hankinnat ja muutenkin valmistelemme leirikeskuksen ottamaan vastaan rippileiriläiset ohjaajineen.

Tömäjärven mökkejä takavuosien arkistokuvassa.

Leiriläisiä on yleensä yht. 35 hlö ja heille tarjotaan 5 ateriaa päivässä ja leirejä ehtii olla 4 kesän aikana. Juhannuksen jälkeinen viikko kuluu hieman pienempiä ruokkiessa, 4-6 lk yön yli leirillä ja 1-3 lk viettävät leiripäiviä Tömällä. Tämän leirien ohella toinen meistä käy siivoamassa Parolan srk. talon tilat kerran viikossa, tämä kuuluu työhömme joka viikko ympäri vuoden.

Kaiken kaikkiaan emännän työnkuva pienessä seurakunnassa ja työyhteisössä on hyvin laaja, eikä sitä pysty  tarkasti rajaamaan. Mutta se on myös tämän työn rikkaus, työ on hyvin itsenäistä, päivät ovat erilaisia ja monipuolisia.

Työpäivän aikana saamme kohdata ja toimia hyvin eri-ikäisten seurakuntalaisten kanssa, vauvasta vaariin/mummoon ja olla osallisena heidän kohtaamisissaan monissa srk:n tilaisuuksissa.

Pullan tuoksuista loppukesää,

”ihan itse tein” emännät Eija Lahti ja Päivi Lehtonen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.