Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

”Työn suola on saada ihmisille hyvä olo”

Mira Kivistö haluaa tarjota kiireisille ihmisille hetken hengähdystauon kampaajan tuolissa ja hierontapöydällä. Kuva: Elina Kirkkomäki

Kampaaja-hieroja Mira Kivistö saa työstään parhaan palkinnon, kun asiakas lähtee arjen kiireisiin tyytyväisenä ja rentoutuneena.

Kun astuu sisään Parolan keskustassa olevaan Hyvinvointupiste Charlottaan, huomaa asiakas pian, ettei kampaamossa tai hierontapaikassa soi lainkaan radio. Paikan omistaja Mira Kivistö sanoo, että hiljaisuus on harkittua.

– Nautin itse hiljaisuudesta. Minulla on kaksi pientä lasta kotona ja se on välillä aikamoista hulabaloota. Tykkään siitä, että saan rentoutua ja rauhoittua töissä. Moni huomaa, että täällä on hiljaista.

Mahdollisuus viettää hetki rauhassa ja hiljaisuudessa on saanut monilta asiakkailta kiitosta. Työ- ja perhe-elämän haasteissa eläville hetken rauhoittuminen on arjen keidashetki.

Mira Kivistö tiesi jo lapsena haluavansa kampaajaksi. Kun hän valmistui ammattiin 18- vuotiaana, hän alkoi miettiä, että voisiko hän tehdä kenties myös jotain muuta. Miralle ehdotettiin hierojan työtä ja hetken asiaa pohdittuaan hän päätti hakea opiskelemaan hierojaksi. Hän suoritti tutkinnon Espanjassa.

Mira ei ollut alkuun lainkaan varma siitä, onko hierominen hänen alansa. Palattuaan Suomeen 8 vuotta sitten hän alkoi kuitenkin tehdä hierojan työtä, koska sillä tavoin oli helpompaa työllistää itsensä.

Perustettuaan Hyvinvointipiste Charlottan vuonna 2013 Mira Kivistö on tehnyt sekä kampaajan että hierojan töitä ja kokee molemmat palkitsevina.

– Palkitsevinta on se, kun asiakas tulee uudestaan. Silloin tietää tehneensä työnsä hyvin. Sekin on hienoa, kun asiakas verryttelee lihaksiaan ja sanoo, että tuntuu niin hyvältä, tai hiplaa ja peilaa tukkaansa tyytyväisenä.

– Tämän työn suola on saada ihmisille hyvä olo.

Kiireinen, stressitasoja nostava elämä ja työuupumus ovat olleet viime vuosina yhä enemmän esillä mediassa. Mira Kivistö sanoo huomanneensa, että ihmiset ovat nykyään aiempaa kiireisempiä.

– Moni tulee helmat viuhuen juuri oikealla kellonlyömällä kampaajalle tai hierontaan. Saattaa kestää hetken aikaa ennen kuin jännitys alkaa helpottaa ja asiakas rauhoittuu.

Kampaamon tuolissa ja varsinkin hierontapöydällä moni avautuu elämästään Miralle. Hän antaa asiakkaalle tilaa purkaa mieltään, muttei jakele ihmisille neuvoja tai mielipiteitään. Tärkeintä on kuunnella.

Jonkinlaisena ”terapeuttina” toimiminen saattaisi kuormittaakin, mutta Mira on oppinut jättämään työasiat töihin. Eikä vastaan ole tullut niin raskaita asioita, että ne vaivaisivat enää kotona.

Toisten hyvinvoinnista huolehtivan on huolehdittava myös itsestään, että jaksaa tehdä työtään. Mira Kivistö pyrkii syömään säännöllisesti ja terveellisesti, käy uimassa sekä hierojalla. Tärkeitä ovat myös sosiaaliset suhteet.

Perheen kanssa olemisen lisäksi hän tapaa vanhempiaan ja ehtiessään myös ruuhkavuosia eläviä ystäviään. Sen kummempaa hän ei elämäänsä kaipaakaan.

– Teen niin sosiaalista työtä, että kun menen työpäivän jälkeen kotiin, niin nautin vain perheen kanssa olemisesta ja siitä, että saan olla hiljaa.

Elina Kirkkomäki

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.