Uusi painos Tyrväntö 1918 kirjasta
Tyrväntö-Seura ry. on julkaissut uuden painoksen suosituksi nousseesta kirjasta Tyrväntö 1918.
Markku Karvosen ja Erkki Ulamon kirja kertoo paitsi noin kolmen kuukauden mittaisesta ”punaisen Tyrvännön ajasta”, myös paikkakuntalaisten välien kiristymisestä yhteenotoksi, tyrväntöläisistä sisällissodan taisteluissa, kartanoiden valtauksista ja veriteoista, kevään 1918 puhdistuksista ja teloituksista, tuomioista ja vankileireistä sekä kapinan pitkistä traumoista ja jäljistä.
Tyrväntöläisten menetykset olivat ankaria, kun otetaan huomioon pitäjän väkimäärä: yli 60 paikkakuntalaista eli lähes 4 prosenttia väestä menetti henkensä, toistasataa sai tuomioita valtiorikosoikeudessa, ja valkoiset kirjasivat melkein miljoonan silloisen markan aineelliset menetykset.
Kirjan ensimmäinen painos myytiin tai varattiin loppuun jo julkaisun jälkeisen viikonlopun aikana.
Koska kirjaa on jatkuvasti kyselty ja kirjastojen varausjonot venyivät pitkiksi, Tyrväntö-Seura päätti ottaa kirjasta uuden painoksen.
Kirjoittaja Markku Karvonen arvelee suosion syyksi, että yli sata vuotta tapahtumien jälkeen uudet sukupolvet, ajan kokijoiden lapsenlapset ja näiden lapset ovat uudella tavalla kiinnostuneita kapina-ajasta ja kummankin osapuolen osallisista.
Heidän kohtaloitaan tai tekemisiään voidaan jo tarkastella ilman suuria tunnekuohuja tai häpeän leimoja.
Paikallishistoria täydentää aiempaa kirjallisuutta kuvaamalla tarkasti yhden yhteisön kokemuksia, ihmiskohtaloita ja arkea.
Kirjassa on myös uutta tietoa lähiseutujen tapahtumista.
Kirjaa voi tiedustella Tyrväntö-Seurasta, tyrvanto-seura@outlook.com. Lisäksi kirjaa myyvät Hattulassa Lepaan Viinitila ja Hämeenlinnassa Suomalainen kirjakauppa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.