Uutuuskirja kertoo myös jääkärien suksitehtaan historiasta Hattulan Hurttalassa

Kaupallisen puusuksenvalmistuksen alkukoti Suomessa sijaitsi 1850-luvun jälkeen yleisesti sanottuna Kainuun maakunnassa, tarkemmin ilmaistuna Kotilan kylässä Puolangalla.

Kainuulaisen käsityötaidon vahva esiinmarssi muualle maahan toteutui, kun nuori kajaanilainen monitoimimies, tehtailija Herman Renfors (1849–1938) pölähti 1869 Porissa ja 1870 Helsingissä suomalaisuutta etsivän kansakunnan keskelle esittelemään suksia kaduilla ja meren jäällä hiihtäen. Yleisön hämmästys ja ihmetys oli suuri.

Kanta-Hämeessä suksia oli siihen asti veistetty kirveellä – kuten muuallakin maassa – omiksi tarpeiksi kodin muiden puhdetöiden seassa, eivätkä Renforsin ajatukset tai kainuulaiset sukset tehneet suurta vaikutusta. Elettiin ja hiihdettiin niin kuin ennekin.

Maakunnan puusuksenvalmistuksen ja hiihtoaatteen edelläkävijänä voidaan pitää monitoimimiestä Joel Heikinahoa (1881–1957, alun perin sukunimi Heikkilä) Ypäjältä. Hän kirjoitti 1912 kirjan Hiihtäjän opas: neuvoja miten ja millaisilla suksilla paraat tulokset saavutetaan ja 1915 Pikahiihdon koulu: kokemuksia ja salaisuuksia miten suurhiihtäjät Suomessa taikovat lylynsä luistaviksi.

Edellisen kanteen tuli nimimerkki Heikki Heikinaho ja jälkimmäisen Joonas Suvilumi. Hän myös teki suksivoiteita Noidanvoide ja Velhovoide, potkukelkkoja Salama ja kilpasuksia Salama-Noidannuoli.

Varsinaisia suksitehtaita Kanta-Hämeessä on ollut vähän laskentatavasta riippuen kolmesta kuuteen, Hämeenlinnassa Kalle ja Matti Hyttinen sekä Johan Rantanen, Janakkalassa Emil Raitinen ja Anselmi Salo sekä Hattulassa kahden jääkärin käynnistämä Hiihtoväline Oy. Laskentatapaan vaikuttaa tieto, että Hyttiset, Raitinen ja Salo ovat valmistaneet suksia sekä yhdessä että erikseen.

Vuoden 1926 tulokkaita kotimaisten suksenvalmistajien joukossa oli Oy Hiihtoväline Hattulan Hurttalassa Vanajaveden kapeikon rannalla. Seutu oli Hattulan vanhinta teollisuusaluetta, jonne ensimmäinen saha oli perustettu 1861. Suksitehtaan alkuvaiheen voimahahmo oli jääkäri ja vauhdittoman korkeushypyn Suomen mestari Lauri Kustaa Koskinen (1889–1951). Nopealiikkeinen jääkäri vaihtoi työpaikkaa jo maaliskuussa 1927.

Tilalle tuli toinen jääkäri, eläinlääkintäeversti, eläinlääketieteen tohtori Väinö Kaisla (1890–1954), joka puolustusvoimien lisäksi teki mittavan uran Hämeenlinnan kaupungin luottamustehtävissä.

Yhtiön virallisia papereita allekirjoittivat sotien aikana Väinö Kaislan ja hänen vaimonsa Ainon lisäksi Laatu-Suksi Oy:n toimitusjohtaja ja urheilun monitoimivaikuttaja Armas Palamaa, Hiihtoliiton puheenjohtaja, Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n hallituksen jäsen ja kansainvälinen mäkituomari. Sotavuosina yhtiön konttori sijaitsi Hämeenlinnassa.

Hiihtoväline työllisti suuruutensa päivinä kolmisenkymmentä työntekijää, joista toistakymmentä käsihöylääjää, vajaat kymmenen konehöylääjää ja kuusi naista kiillottajina. Prosessi alkoi konetyönä ja päättyi käsityöhön. Raaka-aine tuotiin rantaan lotjilla Hämeenlinnasta.

Aluksi tuotantolinjoilta valmistui haapavetisiä ja ihannemallisia. Myöhemmin tehtaan omat kilpasukset olivat niin kysyttyjä tavaraa, että suomalaishiihtäjät käyttivät niitä Lake Placidin talviolympiakisoissa 1932. Tehtaan suksimestarina työskenteli 1927–1934 Viljam Hermanni Taisto, joka erotessaan yhtiön palveluksesta sai runsaat kehut ja hopeisen savukekotelon muistokirjoituksineen.

”Herra Taiston huolena on ollut työn valvonta raakapuista valmiin tavaran lähetykseen asti sekä lisäksi viimeiset 4 vuotta myös kaikki tehtaan varsinaiselle toimitusjohtajalle kuuluvat tehtävät… joten hän on alusta alkaen tullut yksin huolehtineeksi koko tehtaan toiminnasta”, kuului työtodistuksen teksti.

Teollisuustilaston mukaan Hiihtoväline valmisti suksia 1931–1941 ja vuosituotanto vaihteli 1.600 suksiparista yli 11.000:een.

Lähde: Timo Siukonen, Puusuksia Suomesta. Unohdettujen suksiseppien ja suksitehtaiden elämää 1880–1960. Kustantaja: Docendo.

Teosta voi tilata tekijältä (timo.siukonen@sci.fi) tai kustantajalta (info@docendo.fi).