Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Isosorsimo sai huutia Pappilanniemen uimarannalla tiistaina

Eero Ytti ja Heidi Kontio raivaustöissä Pappilanniemen uimarannalla.

Pappilanniemen uimarannalla Hattulassa raivataan pusikkoa, niitetään ranta- ja vesikasvillisuutta ja torjutaan vieraslaji isosorsimoa. Viikatteita, vesureita ja talikoita heiluttamassa oli Hattulan kunnan etsivän nuorisotyön remppaleiriläisiä ohjaajineen sekä Vanajavesikeskuksen työntekijöitä.

– On tämä ainakin kivempaa kuin ruohonleikkuu, luonnehti isosorsimoa nyhtämässä ollut Vanajavesikeskuksen kesätyöntekijä Eero Ytti.

Eero oli ehtinyt työskennellä kesäkuussa myös Hauholla laidunta perustamassa.

Saappaat mudassa Pappilanniemen uimarannalla töitä teki myös Vanajavesikeskuksen ympäristökoordinaattori Heidi Kontio.

– Uimaranta pysyy nyt pitkän aikaa auki vieraslaji isosorsimosta, kiitteli Kontio katsellessaan Ytin raivaustöiden etenemistä.

Vieraslajeista kertova verkkosivusto vieraslajit.fi tietää kertoa, että isosorsimo tuotiin Suomeen alkujaan rehu- ja koristekasviksi. Sitä on tiettävästi istutettu ensimmäisen kerran jo 1860-luvulla, mutta varsinkin 1800-luvun lopulla useille paikoille Hämeeseen ja Lounais-Suomeen.

– Isosorsimon rantavyöhykkeelle muodostamat massakasvustot syrjäyttävät alkuperäislajeja, erityisesti rantakasveja. Korvaamalla luontaisen rantakasvillisuuden se muuttaa haitallisesti kalojen ja rapujen elinympäristöä. Suurista vaikeakulkuisista kasvustoista on haittaa myös virkistyskäytölle, kuten kalastamiselle, uimiselle ja veneilylle.

Vanajavesikeskus hoitaa Hämeen vesiä ja kulttuurimaisemaa, virkistää elinkeinoelämää sekä sopeuttaa seutua ilmastonmuutokseen. Keskuksen tavoitteena on alueen järvien ja jokien kuntoon saaminen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.