Keskiviikko 28.02.2024
Nimipäivät: Onni

Tuuli:
 

Kaikkea pientä tapahtui Hämeessä

Poliisipartioilla oli monenkirjavia tehtäviä ympäri Hämettä. Varhain keskiviikkoaamuna tapahtui Janakkalassa liikenneonnettomuus, jossa oli aineksia vakavampaankin onnettomuuteen. Muutoin partiot törmäsivät tehtävillä huumeisiin sekä väkivaltaisiin ja päihtyneisiin henkilöihin.

Hätäkeskus antoi poliisipartioille tehtävän varhain keskiviikkoaamuna Janakkalan Hyvikkäläntielle. Ilmoituksen mukaan rekan perävaunu oli lähtenyt luisuun törmäten henkilöauton keulaan. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että 1990-luvun loppupuolella syntynyt nainen oli ajanut kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmällä Rengosta Janakkalan suuntaan.

Kuljettajan mukaan hänen nostaessaan jalan kaasulta oli yhdistelmän perävaunu lähtenyt luisuun ajautuen vastaantulevien ajokaistalle. Oikaisuyrityksistä huolimatta vastakkaisesta ajosuunnasta tullut pakettiauto ja perävaunu törmäsivät.

Pelastuslaitoksen yksikkö joutui leikkaamaan pakettiauton oven irti saadakseen sen kuljettajan ulos autosta. Ensihoito kuljetti pakettiauton kuljettajan sairaalaan. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Hämeenlinnan Tiiriöön keskiviikkona iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan vartijat olivat ottaneet kiinni myymälävarkaan. Vartijoiden havaintojen mukaan mies oli ottanut tuotteita hyllystä ja laittanut niitä takkinsa sisään kauppaliikkeessä pyöriessään. Mies ohitti kassalinjan maksamatta tuotteita, joten vartijat ottivat hänet kiinni.

Takin sisään oli leikattu ylimääräisiä taskuja, joihin myymälävaras oli piilottanut liki 300 euron arvosta kalanmaksaöljypurkkeja. Näpistyksestä epäilty iältään reilu kaksikymppinen mies otettiin kiinni poliisilakiperusteisesti.

Kolmekymppisen miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon myöhään keskiviikkoiltana kerrostalon rappukäytävässä Hämeenlinnan keskustassa. Poliisipartion selvityksien mukaan kerrostalon kolmekymppinen asukas oli kirjoittanut jollain teräaseella toisen henkilön asunnon oveen tekstin ja uhkaillut vielä asukasta oven läpi huutamalla. Poliisipartio haki kolmekymppisen miehen asunnostaan ja kuljetti hänet putkaan odottamaan kuulusteluja.

Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa ilman sen kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta myöhään keskiviikkoiltana kolmostiellä Hämeenlinnassa. Mies on tavattu 14 kertaa aikaisemmin kuljettamassa autoa ilman ajo-oikeutta. Hänet kuulusteltiin epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten hieman ennen puoltayötä kolmostiellä. Ajokiellossa oleva kolmekymppinen nainen puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Kuljettajalla oli voimassa useita etsintäkuulutuksia liittyen maksamattomiin sakkoihin ja hoitamattomiin kuulusteluihin, jotka hoidettiin samalla pois.

Poliisipartio oli tehtävällä torstain vastaisena yönä kerrostaloasunnossa Talteen alueella. Partio oli selvittämässä asunnossa epäselvää väkivaltatilannetta. Partio päätti ottaa asunnossa häiriköineen nelikymppisen miehen kiinni ja viedä hänet putkaan. Miehelle ilmoitettiin kiinniotosta, jolloin mies ilmoitti, ettei hän lähde mihinkään. Asunnossa alkoi takaa-ajojuoksu ja sen jälkeen paini poliisipartion ja miehen välillä. Paini päättyi miehen raudoitukseen ja kuljetukseen poliisiautoon.

Poliisiautossa mies yritti vielä potkia poliiseja ja työntää poliisiauton takaovea jaloillaan auki. Lopulta poliisipartio murti vastarinnan sähkölamautinta käyttämällä. Alun perin mies piti viedä putkaan poliisilakiperusteisesti, mutta nyt hänet otettiin kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.

Kauppakeskuksen vartijat olivat löytäneet 80-luvulla syntyneen miehen hallusta epäiltyä huumausainetta turvallisuustarkastuksen yhteydessä keskiviikkona iltapäivällä Lahden keskustassa.
Poliisipartio haki miehen ja hänen hallussaan olleet huumausaineet ja kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.

Nuori nainen oli ottanut kahden muun henkilön kanssa taksikyydin varhain torstaiaamuna Lahden Hennalasta. Kolmikolla oli tarkoitus matkustaa taksilla Nastolaan. Kuljettaja kyseli kyydin maksamista Möysän korkeuksilla, jolloin nuori nainen ilmoitti hoitavansa maksun tavoiteosoitteessa. Auton kyydissä olleet kaksi muuta henkilöä poistuivat Tonttilan ostoskeskuksella.

Matkan jatkuessa kohti Nastolaa, kyytiin jäänyt nainen ilmoittikin, ettei hän maksa kyytimaksua. Taksi toi naisen Lahden pääpoliisiasemalle. Naisen maksettavaksi jäi noin 45 euroa. Hänen epäillään syyllistyneen lievään petokseen, johon hänet kuulustellaan putkassa vietetyn yön jälkeen.

Poliisipartio kirjoitti keski-ikäiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta keskiviikkona iltapäivällä. Partio pysäytti miehen kuljettaman henkilöauton tarkastusta varten Lahden Ahtialassa. Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin 0,27 mg/l tuloksen.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkoiltana Artjärventiellä. Ilmoituksen mukaan auto oli ajautunut ojaan Koskuentien ja Artjärventien risteyksessä. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli ajanut henkilöautolla Koskuentietä tarkoituksenaan kääntyä Artjärventielle oikelle Orimattilan suuntaan. Mies oli ajautunut autolla kääntyessään vastaantulevien ajokaistan yli ojaan.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 0,66 mg/l tuloksen. Hänet käytettiin verikokeissa veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä. Mies määrättiin väliaikaisen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.