Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Kanta-Häme 19 vahvistaa valmiutta ja viranomaisyhteistyötä

Lisääntyvää liikehdontää tiedossa myös Parolannummella. Kuva: Uutispalvelu Juha Reinikainen.

Panssariprikaatin johtama Kanta-Häme 19 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 9. – 13.9.2019 Kanta-Hämeen alueella. Harjoitusjoukot näkyvät erityisesti Riihimäen, Hämeenlinnan ja Parolannummen alueella.

Harjoitukseen osallistuu henkilökuntaa ja varusmiehiä Panssariprikaatista ja Porin Prikaatista sekä reserviläisiä Panssariprikaatin toiminta-alueelta. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 700 henkilöä. Harjoitukseen liittyy kertausharjoituksia myös Tampereella, Jyväskylässä sekä Lahdessa.

Kanta-Häme 19 -harjoituksen tavoitteena on tehostaa ja kehittää henkilökunnan, reserviläisten sekä varusmiesten osaamista omissa sodanajan tehtävissään sekä reserviläisten osaamista paikallispuolustuksen tehtävissä.  Yhtenä keskeisenä teemana harjoituksessa on viranomaisyhteistyö, jota harjoitellaan muun muassa poliisin, pelastuslaitoksen, Rikosseuraamuslaitoksen kanssa. Puolustusvoimien joukot harjoittelevat yhteistoimintaa poliisin kanssa esimerkiksi Vuorentakakeskuksen alueella Hämeenlinnassa sekä Riihimäellä alueella. Harjoituksen johtaa Panssariprikaatin esikuntapäällikkö everstiluutnantti Kimmo Hartikainen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.