Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kanta-Häme jatkaa koronavirukseen liittyviä henkilörajoituksia kesäkuun 15. päivään asti

Maakunta on selkeästi epidemian leviämisvaiheessa myös ilman sairaalaepidemioiden vaikutusta taudin ilmaantuvuuteen, ryhmä toteaa tuoreessa tiedotteessaan.

Sairaalaepidemioiden osalta tilanne ei ole vielä rajautunut, mutta on vakautumassa.

Sen sijaan väestöilmaantuvuuden nousu juontaa juurensa ihmisten välisiin lisääntyneisiin kontakteihin, ja maakuntaryhmä kehottaakin edelleen kaikkia pohtimaan omaa vastuutaan niiden vähentämiseksi.

– Ymmärrämme väestön reaktioita terveydenhuoltoa kohtaan, kun laajoja tartuntaketjuja ja altistumisia on päässyt syntymään laitosten sisällä. Yksikään sairaala tai hoivakoti ei ole kuitenkaan irrallaan muusta yhteiskunnasta, vaan tartunnat pääsevät myös niiden sisälle ja niistä ulos vierailijoiden, henkilökunnan ja potilaiden mukana, jos huono tuuri käy. Kyseessä on erittäin salakavala virus, jota ei itämisvaiheessa voi testauksellakaan havaita, ja virusvarianteilla näyttää olevan kyky mennä vielä aiempaa kantaa hyvin torjuneiden suojavarusteiden lävitse, sanoo maakunnan pandemiaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Leskinen kokee, että hyvin edenneet rokotukset ovat luoneet liikaa turvallisuuden tunnetta.

– Nyt olemme nähneet, että yksi rokotuskerta ei vielä riitä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseen. Rokote vaikuttaa toki siihen, että tautimuoto on riskiryhmilläkin usein lievä, mutta samalla se vaikeuttaa taudin havaitsemista. Varovaisuutta täytyisi siis noudattaa, kunnes rokotukset ovat pidemmällä.

Nykyisessä epidemiatilanteessa maakuntaryhmä ei pidä mahdollisena keventää rajoituksia tai suosituksia, vaan esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se jatkaisi rajoitusta Kanta-Hämeen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten maksimimääräksi 10 henkilöä aina kesäkuun 15. päivään asti.

Ulkotilaisuuksien osalta aluehallintovirasto harkitsee erikseen rajausta 50 henkilöön, vaikka maakuntaryhmän kanta oli tämänkin osalta tiukka havaittujen ulkoilmatartuntojen vuoksi.

Maakuntaryhmä suosittelee yksityistilaisuuksien maksimihenkilömääräksi niin ikään kymmentä, mikä koskee myös kevään valmistujaisjuhlia.

– Edelleen suosittelemme sitä, että jos juhliin osallistuu enemmän vieraita, niin tämä tehtäisiin kymmenen henkilön erillisissä ryhmissä porrastaen vierailuja. Ja toki suosittelemme tilaisuuksia järjestettävän mieluummin ulko- kuin sisätiloissa tai mikäli mahdollista, kaikkein turvallisinta olisi siirtää juhlallisuuksia loppukesään, Leskinen ehdottaa.

Maakuntaryhmä keskusteli pitkään koulujen etäopetukseen siirtämisen tarpeellisuudesta, mutta päätti harkinnan jälkeen jatkaa nykyisellä mallilla, jossa etäopetukseen siirtyminen tapahtuu mahdollisten karanteenien tai paikallisen riskiarvion kautta, jos altistumisia kouluissa tapahtuu.

– Jokainen kunta arvioi tarvittaessa etäopetuksen tarvetta omalta osaltaan sivistystoimen kanssa. Etenkin toisen asteen koulutuksen osalta meneillään on vielä koeviikkoja, joiden kannalta lähiopetuksen jatkaminen on tarpeellista. Etäopetus vaikeuttaa myös suoritusten arviointia. Kouluissa on tärkeää nyt muistuttaa yli 12-vuotiaita oppilaita maskien käytöstä ja turvaväleistä, Leskinen sanoo.

Niin ikään ryhmäharrastusten osalta suositukset pysyvät muuttumattomina, mutta jos epidemiatilanne heikkenee entisestään, niiden osalta ollaan valmiita kiristyksiin nopeastikin, todetaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin välittämässä tiedotteessa lopuksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.