Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä purkaa rajoitustoimia vaiheittain

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan torstaina 8. huhtikuuta koronavirustilannetta ja suosituksiaan, kun tartuntojen ilmaantuvuus on lähtenyt selkeään laskuun. Maakunta on edelleen leviämisvaiheessa, mutta kääntymässä jo kiihtymisvaiheen puolelle.

– Vaikka tilanteessa on tapahtunut positiivinen käänne, huolettomia emme voi olla, koska virusvarianttien uhka aiheuttaa sen, että epidemia voi muuttaa suuntaa uudestaan nopeastikin. Ympärillä olevissa maakunnissa ei ole yhtä selkeää käännettä myöskään tapahtunut, mitä meillä Kanta-Hämeessä, sanoo maakuntaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

Kiitosta maakuntaryhmän kokouksessa saivat sinnikäs perusterveydenhuollon tartunnanjäljitys sekä vastuullisesti toimivat kantahämäläiset.

– Riittävän moni toimii oikein, jotta vaikutukset ovat nyt nähtävillä, Leskinen iloitsee. Aiemman suunnitelman mukaisesti viikolla 15 toisen asteen koulutuksessa suositellaankin palaamista hybridiopetukseen, jossa lähi- ja etäopetuksen suhdetta kannattaa tarkastella viikoittain seudullisen epidemiatilanteen mukaisesti. Myös tartuntatautilain 58g-pykälän perusteella suljettuina 14. huhtikuuta asti olevat tilat, kuten esimerkiksi kuntosalit ja kylpylät, voivat jälleen avata ovensa 15. huhtikuuta alkaen.

– Määräyksen jatkosta päättää virallisesti aluehallintovirasto, mutta maakuntaryhmän yksimielinen näkemys on, että välttämättömyyskriteeri ei nykyisessä epidemiatilanteessa enää täyty ja näitä palveluja voidaan varovaisesti avata. Rajoitustoimet ovat tehonneet maakunnan alueella hyvin, mutta tarvittaessa tilannetta arvioidaan kuitenkin uudestaan, jos tartunnat kääntyvät jälleen nousuun, Leskinen toteaa.

Yli 12-vuotiaiden nuorten harrastusten avaamista koskevaa suositusta maakuntaryhmä käsittelee viikolla 16, ja ryhmäharrastustoiminta voisi jatkua aikaisintaan 26. huhtikuuta alkaen.

– Jos kaikki sujuu hyvin, niin aikuisten ryhmäharrastusten avaamista pohditaan näiden toimien jälkeen, Leskinen lupaa.

Rokotusten osalta väestön huolet liittyvät pääasiassa Astra Zenecan rokotteeseen. Tällä hetkellä THL suosittelee kyseistä rokotetta vain yli 65-vuotiaille henkilöille. Rokotuskattavuuden nopeaksi parantamiseksi myös Kanta-Hämeessä kunnat ovat nyt päättäneet avata rokotuksia Astra Zenecan rokotteen haluaville 65 – 69-vuotiaille, ei-riskiryhmiin kuuluville henkilöille mahdollisesti jo viikolla 15.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.