Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Kasvukäytävä jo linjasi tavoitteitaan seuraavaan hallitusohjelmaan

Helsingin ja Seinäjoen välisen alueen etua ajava Suomen Kasvukäytävä on julkistanut omat tavoitteensa hallituskaudelle 2023–2027. Seuraava hallitus nimitetään eduskuntavaalien 2023 jälkeen.

Myös Hattulan kautta kulkevan kasvukäytävän tavoitteet liittyvät kolmeen pääkohtaan eli osaamisen, työvoiman ja koulutuksen tukemiseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI), investointeihin ja uusiin toimintamalleihin sekä liikkumiseen.

Suomen Kasvukäytävä on 17 kunnan ja kaupungin sekä neljän maakuntaliiton mahdollistama aluekehittämisen yhteistyöverkosto. Käytävällä asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä ja alueella tuotetaan 50 prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta.

Kasvukäytävän agendassa todetaan, että TKI-toiminnan tuottaman uuden tiedon hyödyntäminen yrityksissä vaatii kehittämis- ja tutkimusosaamisen vahvistamista sekä entistä korkeammin koulutettua työvoimaa.

– Riittävät investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen mahdollistavat teollisuuden pysymisen Suomessa, teollisuuden hiilijalanjäljen pienentämisen ja vastaavasti hiilikädenjäljen kasvattamisen sekä viennin edistämisen.

Sujuvilla liikenneyhteyksillä ja ammattitaidon liikkuvuudella puolestaan turvataan kasvukäytäväverkoston mielestä kilpailukykyä sekä vetovoimaa.

– Pääradan merkitys kasvukäytävän kunnille ja kaupungeille on merkittävä ja kiistaton.

Konkreettisena toimenpiteenä kasvukäytävä vaatii muun muassa, että kansallinen rahoitus ja EU-rahoitus varmistetaan pääradan Riihimäki–Pasila -osuudelle sekä Helsinki–Tampere -välin peruskorjaukselle.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.