Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Kaupoissa huonotapaisia asiakkaita

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän torstaiaamuna kauppakeskukseen Hämeenlinnan keskustassa. Ilmoituksen mukaan kauppakeskuksen vartijalla on hallussa mies, joka ei pysty maksamaan ottamiaan tuotteita. Partiolle selvisi kauppakeskuksessa, että kolmekymppinen mies oli yrittänyt anastaa 17 euron arvoisen USB-johdon repimällä pakkauksen auki.

Teko oli jäänyt yrityksen asteelle liikkeen myyjän mennessä paikalle. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä liki 300 euron arvosta hajusteita, jotka hän oli anastanut kauppakeskuksen kemikaliokaupasta. Mies oli poistanut hajuvesistä hälyttimet liikkeessä ja poistunut sieltä maksamatta tuotteita. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen ja näpistyksen yritykseen.

Poliisilla riitti vaihtelevia tehtäviä kauppaliikkeisiin. Kuva: Poliisi.

Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta torstaina iltapäivällä Lammilla. Hän oli ajanut kuorma-autolla poliisipartion pysäyttäessä hänet. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1,02 mg/l tuloksen. Mies vietiin verikokeeseen veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi.

Kauppaliikkeen vartija otti kiinni näpistelijän torstaina iltapäivällä Riihimäen Voimalankadulla. Kolmekymppinen mies oli laittanut kaupassa takkinsa alle hieman yli 100 euron arvoisen talvitakin ja ohittanut kassalinjan maksamatta tuotetta. Vartija oli ottanut autojen välissä piilotelleen miehen. Hänen hallusta löytyi anastetun takin lisäksi teräase. Miehen epäillään syyllistyneen näpistykseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon. Tämä näpistys oli miehen seitsemän omaisuusrikos vuoden sisällä.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän torstai-iltana kello kuuden jälkeen Lahteen Launeen Prismalle. Ilmoituksen mukaan mies oli aiheuttanut tahallaan palohälytyksen. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että vartijat olivat herättäneet ja käskeneet kolmekymppisen miehen poistua kauppaliikkeestä. Mies oli poistuessaan painanut ulko-ovien vieressä automaattista palohälytinpainiketta aiheuttaen useille pelastuslaitoksen yksiköille hälytystehtävän. Lisäksi kaupasta alettiin poistamaan asiakkaita.

Vartijat ottivat hälytyksen aiheuttaneen miehen kiinni noin puolen kilometrin päästä tapahtumapaikasta. Hän käyttäytyi aggressiivisesti vartijoita kohtaan ja onnistui potkaisemaan yhtä vartijoista. Tilanteessa vartijat joutuvat käyttämään kaasusumutinta ja käsirautoja miehen rauhoittamiseksi. Hänet otettiin kiinni epäiltynä perättömään vaarailmoitukseen.

Poliisipartio sai hätäkeskuksesta tehtävän torstai-iltana tehtävän ostoskeskukseen Lahdessa missä mies nukkui henkilöautossa kuljettajan paikalla. Partion mennessä paikalle se havaitsi ilmoituksessa mainitun auton olevan käynnissä ja sen virtalukko oli rikottu. Autossa olleen nelikymppisen miehen hallusta löytyi murtovälineitä, joilla pystyi poliisipartion mukaan käynnistämään kyseisen auton. Mies otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen ja murtovälineen hallussapitoon.

Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ajaessaan mopolla alkoholin vaikutuksen alaisena perjantain vastaisena yönä hieman ennen kello kolmea Lahden Launeella. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tulos oli 0,71 mg/l.

Poliisipartio tapasi parikymppisen naisen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena puolenyön jälkeen Lahden Sopenkorvessa. Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin 0,36 mg/l tuloksen, joten hänelle kirjoitettiin sakkovaatimus epäiltynä rattijuopumuksesta.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän Heinolaan Vierumäelle torstaiaamuna. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli suistunut ojaan. Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville, että parikymppinen nainen oli ajanut henkilöautolla tietä 140 Lahdesta Heinolan suuntaan. Hän oli menettänyt kuljettamansa auton hallinnan Vierumäenraitin kohdilla ajautuen kulkusuunnassaan oikealle ojaan.

Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.58 mg/l. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja ulosajon osalta hänen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.