Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Keskustan Etelä-Hämeen piiri esittää tohtori Olli Rehniä Keskustan presidenttiehdokkaaksi

Tuuloksen Kapakanmäellä pidetty Keskustan Etelä-Hämeen piirin vuosikokous 23.5. päätti esittää puoluehallitukselle ja puoluekokoukselle Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehniä Suomen Keskustan presidenttiehdokkaaksi 28.1.2024 pidettävissä presidentinvaaleissa. Samalla piiri pyytää tohtori Rehniä antamaan suostumuksensa ehdokkuuteen.

Keskustan Etelä-Hämeen piirin mielestä Olli Rehnin kokemus, asiantuntemus ja kyky toimia maamme presidenttinä on ylivertainen. Hän on ansioitunut presidentin tehtävissä korostuvissa kansainvälisissä tehtävissä ja hänellä on erinomainen tuntemus maamme talouteen sekä kansakuntamme rooliin Euroopan unionin jäsenmaana.

Keskustan Etelä-Hämeen piirin vuosikokous myös vaatii, että sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut sijaitsevat lähellä asukkaita. Kannanoton mukaan keskittäminen aiheuttaa entistä kalliimpia erikoissairaanhoidon kustannuksia, kun hoitoon ei hakeuduta eikä pääse ajoissa ja hoidettavat sairaudet ovat yhä vaikeampia ja pidemmälle edenneitä. Samalla henkilökunta uupuu työtaakkansa alle ja tuloksena on katastrofi.

Keskustan Etelä-Hämeen piiri edelleen toteaa, että Evon saavuttamiseksi ja luontomatkailun helpottamiseksi on tarpeen jatkaa Metsähallituksen tekemää Evon kehittämisohjelmaa. Kannanoton mukaan Evo on hyvä esimerkki siitä, miten suhteellisen pienellä alueella pystytään pitämään yllä erilaisia matkailu- ja retkeilykohteita, matkailuun ja luonnonvaroihin liittyvää koulutusta ja ihan tavanomaista normaalia maalaiselämää.

– Lammin ja Ydin-Hämeen Evo on monipuolinen luontoretkeilykohde. Evo on yksi seitsemästä valtion retkeilyalueesta ja ainoa Etelä-Suomessa sijaitseva, pääkaupunkiseudulta kätevästi niin sanotusti päivämatkan päässä sijaitseva kohde.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.