Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Keskustan Etelä-Hämeen piiri: hallituksen edistettävä työllistämisen mahdollisuuksia

Keskustan Etelä-Hämeen piiri ry:n hallitus toteaa, että yhteiskunnan tehtävä varsinkin koronakriisin keskellä ja sen jälkeen on pyrkiä edesauttamaan yritysten toimintaedellytyksiä.

Toimina voisivat piirihallituksen mukaan olla alv-rajan nosto, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen, paikallisen sopimisen edistäminen ja tutkimus- ja kehitysrahoituksen kasvattaminen.

– Teollisuuden kilpailukyvystä on myös pidettävä huolta keventämällä kuljetuskustannuksia ja pitämällä sähkövero kilpailukykyisenä kilpailijamaihin nähden. Raideliikenteen mahdollisuuksia osallistua enenevästi teollisuuden kuljetuksiin on edistettävä raideinvestoinneilla ja tieverkosta on pidettävä parempaa huolta kuin tähän asti on tehty, todetaan medialle toimitetussa tiedotteessa.

Piirihallitus myös kertoo haluavansa irtisanoutua pääministerin näkemyksistä, joissa annetaan ymmärtää, että yritykset eivät tunne yhteiskuntavastuuta.

– Yksityinen sektori työllistää yli 70 prosenttia kaikista työllisistä suomalaisista ja pk-yritykset puolestaan työllistävät yksityisen sektorin henkilöstöstä yli 60 prosenttia. Nämä prosenttiluvut kertovat, että ilman yritysten työllistävyyttä julkiset palvelut jäisivät ilman maksajia. Tämä johtaisi julkisten palveluiden heikkenemiseen; koulutuksen ja terveydenhuollon rapistumiseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.