Sunnuntai 03.12.2023
Nimipäivät: Meri, Vellamo

Tuuli:
 

Keskustan Etelä-Hämeen piirihallituksen kannanotto: Jokaisessa kunnassa oltava vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema

Keskustan Etelä-Hämeen piirihallitus edellyttää Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta sosiaali- ja terveys sekä pelastustoimen uudistuksen tavoitteiden mukaisia palveluverkkopäätöksiä. Tavoitteiden mukaan on vahvistettava erityisesti perusterveydenhuoltoa ja peruspalveluja, palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta. Kantahämäläisillä on uudistuksen tavoitteen mukaan myös oikeus saada sote-palveluja yhdenvertaisesti.

Aluevaalien alla Kanta-Hämeessä muutkin puolueet kertoivat kannattavansa sote-lähipalveluja. Nyt on ääni näiden osalta monessa muussa puolueessa vaiennut. Keskusta puolustaa edelleen voimakkaasti lähipalveluja. Keskustan aluevaltuustoryhmä teki viime kevään aluevaltuuston kokouksessa talouden tasapainottamisohjelman toimeenpanopykälässä mm. seuraavan muutosesityksen: Sosiaali- ja terveysasemia on oltava vähintään yksi jokaisessa nykyisessä kuntakeskuksessa ja Hämeenlinnassa pitäjäkeskuksissa asukkaiden palvelutarpeen mukaan, toimipisteittäin: Forssa, Humppila, Tammela, Ypäjä, Jokioinen, Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala (Turenki ja Tervakoski), Hämeenlinnan kantakaupunki, Lammi, Hauho, Renko, Kalvola ja Hattula. Keskustan Etelä-Hämeen piirihallitus yhtyy tähän tavoitteeseen.

Matalan kynnyksen peruspalvelut on saatava läheltä. Se ehkäisee kalliimpien ja raskaampien palvelujen tarvetta. Lähipalveluilla kyetään toteuttamaan uudistuksen tavoitteista yhdenvertaisuus palvelujen saamisessa. Lähipalvelut tarkoittavat säästöä kustannuksissa, kun tarvittavien palvelujen piiriin hakeudutaan ajoissa. Palvelujen tuottaminen mahdollisimman lähellä asiakasta oikea-aikaisesti ja oikealla kustannustasolla on tehokas tapa säästää kalliimmista palveluista. Lähipalveluja voidaan tuottaa monella tavalla.

Keskustan Etelä-Hämeen piirihallitus 8.9.2023

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.