Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Kettumäen sillan avauksessa yrittäjät sivuutettiin taas

IMG_9196

Kettumäen sillan uusiminen aloitettiin viime vuonna etuajassa ja juuri joulumarkkinoiden alla kertomatta asiasta Katinalan yrittäjille. Uusittu silta puolestaan avattiin tänään aamulla liikenteelle, etuajassa ja kertomatta asiasta Katinalan yrittäjille. Kun ei haluta oppia, niin ei opita, tuntuu olevan Ely-keskuksen strategia.

– Olimme kiinni tänä vuonna toukokuun puoleen väliin asti ja taloudelliset tappiot ovat todella suuret, kertoo Hopeajalosteen yrittäjä Kimmo Mikkola.

Vahvasti sesonkipainotteiseen myyntiin tukeutuva yritys ihmetteli viranomaisten tiedottamista jo työn käynnistämisvaiheessa ja yhtään parempia tyylipisteitä Mikkola ei anna sillan avaamista koskevasta tiedottamisesta.

– Olisimme voineet tehdä esimerkiksi sillan avajaisiin liittyvän mainoskampanjan, mutta nyt ei voi mitään. Siltaremontti kaiken kaikkiaan oli meille todella raskas, nyt on opetettava ihmiset löytämään uudestaan meille, hän sanoo.

Hattulaan.fi luki muiden paikallisten yritysten tapaan sillan avaamisesta niistä kahdesta tiedotusvälineestä, joille Destian työpäällikkö Asko Markoff oma-aloitteisesti lähetti tiedotteen, kun Ely-keskus jätti laajemman tiedottamisen hoitamatta.

– Silta avattiin tänään kello 10 aikaan. Siihen voi luottaa, että silta on nyt siinä ja pysyy. Työmaamerkinnät ovat paikallaan luultavasti elokuun ajan, kun teemme viimeistelytöitä, Markoff kertoo.

Tiiriön suunnasta ajettaessa opasteet kuitenkin ohjasivat vielä maanantaina alkuillasta Hattulaan ja Pälkäneelle ajavat vanhalle kiertotielle moottoritien ja Parolan kautta.

KH Puutarhakeskuksen yrittäjä Markus Lattunen toteaa, että sillan avaaminen tuntuu hyvältä. Kesällä ei tullut myynnin kasvua, mutta ei myöskään notkahdusta.

– Kesällä ei tullut samanlaista asiakasmäärän kasvua mitä useana edellisenä vuonna, mutta niin ajattelinkin, että hyvä jos asiakasmäärä ei laske. Olemme kiitollisia uskollisille asiakkaillemme ja siinä mielessä oikein tyytyväisiä kesään, Lattunen sanoo.

Sesonkiaikaan KH Puutarhakeskuksessa käy päivässä 200–250 asiakasta ja Markus Lattusen mukaan melkein jokaisella oli puhuttavaa siltatyömaasta.

– Huomasi, että tämä työmaa kosketti tuhansia hattulalaisia. Läheskään kaikki eivät tienneet, että Kirstulan siltaa saa käyttää.

Siltatyön viimeistelyvaiheessa elokuussa tehdään vielä vihertöitä, asennetaan pari puuttuvaa valaisinta ja tehdään kaapeliliitoksia sekä laitetaan paikalleen osa lumiverkoista.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.