Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

KOKOOMUS: Piirikokous haluaa tukea Merven bioenergiakeskukselle

Maamme talouden laman ja työttömyyden taittamiseksi tarvitaan investointeja ja uusien liiketoimintojen kehittämistä, linjasi Hattulassa torstaina piirikokoustaan pitänyt Kokoomus. Kokouksen julkilausumassa todetaan, että Suomi on sitoutunut vähentämään merkittävästi hiilidioksidipäästöjä ja torjumaan ilmaston lämpenemistä.

Tämä tavoite saavutetaan kokoomuksen mukaan biopolttoaineiden käyttöä lisäämällä erityisesti asumisessa ja liikenteessä. Kotimaisen energian käytöllä vähennetään riippuvuutta tuontienergiasta, parannetaan vaihtotasetta ja työllisyyttä.

Etelä-Suomen Bioenergiakeskus-hanketta on valmisteltu Hattulan Merven teollisuusalueelle. Tavoitteena on tuottaa bioenergiaa puumassoista, jota Hämeessä on runsaasti hyödynnettävissä. Hankkeen ansiosta myös metsänomistajien myyntitulot kasvavat ja metsien hoito paranee.

Toteutuessaan bioenergian työllisyysvaikutukset raaka-aineen hankinnassa ja logistiikassa ovat merkittävät koko maakunnassa. Myönteiset vaikutukset ulottuvat osin maakunnan ulkopuolellekin.

Merven alueella on mahdollista tuottaa muuta uusiutuvaa energiaa, esimerkiksi biokaasua lähellä kulkevaan kaasuputkeen. Piirikokous pitää tärkeänä, että hallitusohjelman kärkihankkeen mukaiseen toimintaan osoitetaan tukea maakunnan elinvoimaisuuden kehittämiseen.

Kokoomuspiirin kevätkokous Hattulassa myös asetti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdolle jatkokaudelle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Grahn-Laasonen valittiin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ensimmäisen kerran Lahden puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten.

Hämeen Kokoomus asetti  opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdolle jatkokaudelle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Arkistokuvassa Grahn-Laasonen Hämeenlinnan Power Cup -turnauksen infossa.

Hämeen Kokoomus asetti opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdolle jatkokaudelle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Arkistokuvassa Grahn-Laasonen Hämeenlinnan Power Cup -lentopalloturnauksen infossa.

– Haluan kiittää omaa piiriäni tuesta. Kotipiirissäni olen itse kokoomusaktiivina oppinut, mikä voima ja sydän paikallisjärjestötoiminnassamme on, Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Sanni Grahn-Laasonen toimii puolueen uudistamistyötä varten asetetun Kokoomus 100 -juhlavaltuuskunnan puheenjohtajana yhdessä ministeri Ilkka Suomisen kanssa. Vahva läsnäolo puolueen uudistamisessa on jatkossakin Grahn-Laasosen mielestä varapuheenjohtajan merkittävin tehtävä.

– Voitimme kymmenen vuoden ajan kaikki vaalit, koska ihmiset innostuivat siitä visiosta, mikä Kokoomuksella oli Suomen suunnasta. Maailman muuttumisen ja hallitusvastuun keskellä oma aatetyömme on jäänyt liian vähälle. Meidän tulee jatkossakin kantaa vastuuta ja hoitaa asioita, mutta sen rinnalla on tehtävä enemmän työtä sen kirkastamiseksi, mikä on Kokoomuksen visio tulevaisuuden Suomesta, Grahn-Laasonen sanoo. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.