Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Koronatartuntojen ja virusvarianttien määrä Kanta-Hämeessä kasvussa

Covid 19+ -positiivisten eli koronaviruksen tartuttamien määrä Kanta-Hämeessä on jo 1.334 ja karanteeniin on asetettu tällä hetkellä noin tuhat persoonaa. Sairaalassa on tällä hetkellä kolme potilasta joista yksi teho-osastolla. Terveyskeskushoidossa on kaksi potilasta. Epidemian alusta lähtien erikoissairaanhoidossa Kanta-Hämeessä on ollut yli 70 potilasta ja 16 tehopotilasta. Luvut ilmenevät johtajaylilääkäri Sally Leskisen tänään pitämästä mediainfosta.

Taudin ilmaantuvuus on kahden viimeksi kuluneen viikon aikana ollut huimassa kasvussa. Maakunnan suurin ilmaantuvuusluku on Hämeenlinnassa, 130/100.000. (Ilmaantuvuudella, arvoisa lukija, tarkoitetaan epidemiologiassa uusien tapausten määrää, osuutta tai tiheyttä tietyllä väestöllä, alueella ja aikavälillä. Yleensä kyse on ilmaantuvuusosuudesta, mutta joskus termillä viitataan myös ilmaantuvuusmäärään tai ilmaantuvuustiheyteen. Lähde: Wikipedia.) Positiivisten näytteiden määrä on ollut 3,8 prosenttia ja viikon 10 aikana peräti 4,8 prosenttia.

Viikon 7 näytteissä ilmeni useita varianttikantoja kaikilta maakunnan alueilta ja arvio on, että jopa yli puolet on tällä hetkellä varianttikantoja.

Kehitysennuste keskussairaalan toimintakyvyn osalta näyttää kehnolta, sillä nyt ollaan jo matkalla kohti tilannetta, jossa tautitapauksia on tuplasti enemmän kuin on määritelty rajaksi sille, että sairaalan toimintakyky häiriintyy.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.