Tiistai 26.09.2023
Nimipäivät: Kuisma

Tuuli:
 

Ääniharava sitoutumattomiin: Hattulan perussuomalaisten ryhmä hajosi

Valtakunnanpolitiikka tuli Hattulaan ryminällä keskiviikkona, kun lähes historiallisen lyhyen kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen kolme perussuomalaisten valtuutettua ilmoitti perustavansa uuden, sitoutumattoman valtuustoryhmän.

Mikko Vahlman (kuvassa vas.), Aarre Lindeman ja Jussi Laine kertoivat uuden ryhmän perustamisen motiiveistaan.

Mikko Vahlman (kuvassa vas.), Aarre Lindeman ja Jussi Laine kertoivat uuden ryhmän perustamisen motiiveistaan.

– Hattulalaisilta on tullut erittäin paljon negatiivista palautetta puolueen valtakunnan politiikasta, sanoo yksi uuden ryhmän jäsenistä, kunnallisvaalien korkeimman henkilökohtaisen äänimäärän Hattulassa kerännyt Aarre Lindeman.

Perussuomalaiset sai kuntavaaleissa kuusi edustajaa valtuustoon. Nyt valtuustoryhmä siis puolittui ja sitoutumattomiksi ryhtyneet veivät ps:n Hattulassa saamista 534 äänestä mukanaan peräti 365.

Ensimmäisenä mittansa täyteen puolueen linjasta sanoo saaneensa uuden ryhmän puheenjohtaja Mikko Vahlman.

– Syynä on uskottavuus äänestäjien silmissä. Puolueen arvot ovat muuttuneet hallitukseen menon jälkeen, hän kiteyttää.

Erityisesti Kreikan tukipaketti ja nykyinen pakolaistilanteen hoito ovat nousseet kriittisiksi kysymyksiksi.

– Suomalainen on perusluonteeltaan sellainen, että toista autetaan, mutta rajansa kaikella, kuvailee Aarre Lindeman.

Taksiaarettina paremmin tunnettu Aarre Lindeman kertoo saaneensa hattulalaisilta äänestäjiltä paljon negatiivista palautetta perussuomalaisten valtakunnapolitiikasta.

Aarre Lindeman kertoo saaneensa hattulalaisilta äänestäjiltä paljon negatiivista palautetta perussuomalaisten valtakunnapolitiikasta.

Seuraaviin kuntavaaleihin Vahlman, Lindeman ja uuden ryhmän kolmas jäsen, Jussi Laine, arvelevat lähtevänsä sitoutumattomissa, tai mitä todennäköisimmin eivät ainakaan perussuomalaisissa.

– Timo Soini on ilmoittanut, että takaovesta voi lähteä, mutta sen jälkeen ovet takaisin puolueeseen ovat kiinni, Vahlman sanoo.

Puolueen arvot ovat Lindemanin mukaan olleet näihin päiviin asti kohdallaan. Sitoutumattomat kertovat, että Hattulassa ei ole jatkossa tarkoitus laittaa kantapäitä vastakkain perussuomalaisiin jääneiden valtuutettujen kanssa vaan pyrkiä mahdollisimman hyvään yhteistyöhön.

– Nähtäväksi jää, seuraako meitä vielä joku muu.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.