Torstai 28.09.2023
Nimipäivät: Arja, Lenni

Tuuli:
 

Elinvoimaisuus riippuu meistä, ei pakollisesta muutoksesta

Kesä on taas taakse jäänyttä aikaa. Arki kuitenkin jatkuu, samoin pusertaminen sote- ja maakuntauudistuksen suhteen. Huolimatta kaikesta siitä epäselvyydestä, jota työhön liittyy, ei varsinainen uudistustarve ole vähentynyt mihinkään. Tarve muutokselle on, koska ainakaan taloudellisesta näkökulmasta nykytilanne ei ole kestävä. Tämä taas tarkoittaa, että ennen pitkää uudistus toteutuu tavalla tai toisella ja kuntien on syytä olla siihen varautuneita.

Valtakunnallisen uudistuksen tuomat vaikutukset ovat herättäneet paljon terveellistä keskustelua. Ilmassa leijuu kuitenkin paljon myös näkökulmia, joilla ei ole faktapohjaa. Monessa näkökulmassa toistellaan esimerkiksi, kuinka sote-uudistus vie kunnilta identiteetin ja resurssit. Henkilö saattaa yksinkertaisesti päätellä, että uudistus vie puolet rahoista tuosta vain. Ymmärrän huolen, mutta totuus ei onneksi ole näin mustavalkoinen.

Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, sote vie sen, minkä se on vienyt ennenkin. Kuntien ansaitsema verorahoitus laskee suunnilleen siltä osin, mikä on aiemmin mennyt tai tuota pikaa menisi sote-palveluihin. Niillä rahoilla ei ole voinut ennenkään rakentaa asuinalueita tai kouluja, saati lyhentää lainoja. Lainakuorma jää, mutta sen hallintaan käytettävissä olevat resurssit eivät mittavasti muutu uudistuksesta huolimatta ainakaan suoraan. Sote-kiinteistöt ja demografiset vaikutukset ovat oma lukunsa pidemmällä tähtäimellä. Positiivisemmissa näkökulmissa korostetaan, kuinka alati kasvavasta sote-paineesta päästään irti ja kunta voi toiminnassaan keskittyä paremmin jäljelle jääviin tehtäviin, joita yhä riittää.

Pitäisikö meidän vain antaa periksi ja surkutella surkuttelusta päästyämme? Nyt tarvitaan proaktiivista ajattelu- ja toimintatapaa, jolla katsomme kohti huomista luottavaisina ja rakennamme elinvoimaista Hattulaamme. Lisäksi pohdimme konkretian tasolla valintojamme siitä, mitä haluamme Hattulan olevan 2020-luvulla. Meillä on kaikki eväät menestyä tulevaisuudessa, mutta se ei tapahdu kopioimalla tai harmittelemalla menneisyyttä. Tulossa on ”uusi kunta”, joka vaatii uudenlaista ajattelua ja tekemistä. Tilanne ei muutu, elleivät kaikki kuntalaisia myöten istu samassa veneessä.

Esimerkiksi matkailu, sivistys- ja kulttuuripalvelut, kunnan hyvinvointirooli, vapaa-ajan palveluiden kehittäminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen, markkinointi- ja mainetyö, elinympäristön jalostaminen, teknologian kehitys, tapahtumat sekä kumppanuusverkostot ovat kaikki hedelmiä, joista Hattula voi ammentaa elinvoimaansa ja menestyksen. Päivitetty kuntastrategiamme antaa tälle työlle hyvää pohjaa, jos otamme lappusen vakavasti. Uskon, että myös uusi kunnanjohtajamme tulee tarttumaan näihin kysymyksiin mielellään.

Launo Haapamäki

Kehittämiskoordinaattori

Hattulan kunta

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.