Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

HARRASTUSTAKUU: Huolena määräaikaisten tukien loppuminen

Arto Viljanen luki jo lokakuussa 2016 kokoomuksen valtuustoaloitteen jossa esitetään lapsille ja nuorille harrastustakuuta.

Arto Viljanen jätti lokakuussa 2016 kunnanvaltuustolle kokoomusryhmän valtuustoaloitteen harrastustakuusta. Harrastustakuu on kokoomuksen valtakunnallinen tavoite ja samantyyppisen aloitteen on tehnyt eri puolilla maata monen kunnan kokoomuslainen valtuustoryhmä.

Hattulassa aloitteen käsittelyssä ei ole pidetty kiirettä, ja keskiviikkona 19.9.2018 kokoontuvan sivistyslautakunnan esityslistalla suorasanaisesti todetaankin, että aloite on jäänyt käsittelemättä.

Harrastustakuun tavoitteena aloitteen mukaan on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi harrastus. Hattulassa tulisi aloitteen mukaan koota harrastusvalikko ja kartoittaa kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuudet, tilat, tarjoajat, tapahtumat ja tuet.

Lisäksi aloitteessa esitetään, että Hattulan kunta käynnistää selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen

Esittelytekstissä sivistyslautakunnalle todetaan, että Hattula on saanut harrastustoiminnan järjestämiseen hanketukia.

“Parhaiten olemme voineet vaikuttaa myönteiseen kehitykseen koulupäivien ja päivähoidossa olevien lasten hoitopäivien rakenteita muokkaamalla, koulutuksilla, pihojen olosuhteita, sekä välineistöä parantamalla. Kouluille on muodostettu hyvinvointitiimit, joissa mm. osallistetaan oppilaita antamaan palautetta, sekä miettimään miten hyvinvointia voidaan koulukohtaisesti kehittää. Kerhotuntien määrää on pystytty lisäämään, sekä kerhotarjottimen valikoimaa kehittämään merkittävästi”, toteavat sivistysjohtaja Jari Wihersaari sekä liikunta- ja vapaa-aikatoimenpäällikkö Jari Salmela.

Haasteena valmistelijoiden mukaan on säilyttää mm. kerhotuntien taso, mikäli Hattulan kunnan budjetissa ei ole mahdollista lisätä omia resursseja määräaikaisten hanketukien loppuessa. Ei ole varmuutta myöskään siitä miten valtio ohjaa uusia hanketukia, esittelijät huomauttavat.

– Esimerkiksi liikkuva koulu -hanketuki 50.000 € loppuu kesällä 2019.

Tällä hetkellä erilaisia viikoittaisia harrasteryhmiä lapsille ja nuorille on Hattulassa tarjolla noin 120. Hattulan koululaisten harrastuneisuutta on mitattu viimeksi keväällä 2018. Teetettyyn harrastekyselyyn vastasi 486 oppilasta jotka olivat 1.–9.-luokkalaisia. Heistä 366 (n. 76% ) harrasti jotain säännöllisesti, 119 (n. 24%) ei harrastanut mitään.

Wihersaaren ja Salmelan mielestä kokoomuksen valtuustoryhmän tekemä valtuustoaloite on tavoitteena kannatettava.

– Yhteisesti huolehditaan siitä, että hanketukien loppuessa varataan riittävät resurssit saavutetun harrastustarjonnan ylläpitämiseksi ja edelleen kehittämiseksi, jotta tavoite saavutetaan, he kirjoittavat päätösesityksessään sivistyslautakunnalle.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.