Hattula menettää ympärivuorokautisen ensihoitoyksikön
Kanta-Hämeen Pelastuslaitos sijoitti maanantaista alkaen ympärivuorokautisen ensihoitoyksikön päivystämään Hämeen poliisilaitoksen tiloihin Miekkalinnaan. Poliisi, pelastuslaitos ja terveydenhuollon asiantuntijat luonnehtivat uutta yhteistyötä jopa valtakunnallisesti uraauurtavaksi.

Ensihoitopäällikkö Lasse Hakala sanoo, että Hattulassa ja Kalvolassa on niin vähän yöaikaisia ensihoitotehtäviä, että tehtävät voi hoitaa Hämeenlinnassa päivystävä yksikkö.
Kääntöpuolena on, että uudistus tehdään lisäämättä yksiköiden määrää ja yöaikaan poliisilaitoksella päivystää ambulanssi, joka tähän asti on ympärivuorokautisesti ollut Hattulan paloasemalla. Päiväsaikaan yksikkö tulee Hämeenlinnan palosasemalta Kutalantieltä.
– Ambulanssi päivystää jatkossa Hattulassa päiväsaikaan ja tulee yöksi tänne. Hattulassa on tehtäviä sen verran, että yksikkö kannattaa pitää siellä päiväsaikaan, mutta yöaikaan tehtäviä ei ole Hattulassa ja Kalvolassa niin paljon. Hämeenlinnassa päivystävä yksikkö on Parolassa kahdeksassa minuutissa, vakuuttelee ensihoitopäällikkö Lasse Hakala.
Pelastuslaitos on tehnyt Senaattikiinteistöjen kanssa aluksi määräaikaisen, yhden vuoden vuokrasopimuksen ambulanssitiloista.
– Hämeenlinnassa etäisyys Kutalantien paloasemalta läntiselle puolelle kaupunkia on pitkä, eivätkä liikennejärjestelyt kaikilta osin tue nopeaa hälytysajoliikennettä itä-länsisuunnassa, kertoo Hakala muutoksen taustoista.
– Poliisi taas pystyy hyödyntämään ensihoitajien osaamista ja välineitä muun muassa poliisivankilan ensihoitoa vaativissa tehtävissä, täydentää Hämeen poliisin apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen.
Pelastuslaitos ja poliisi tiedottivat uudistuksesta keskiviikkona. Tilaisuudessa paikalla ollut akuuttilääketieteen professori Ari Palomäki Tampereen yliopistosta arvioi, että Hämeenlinnassa nyt toteutettava viranomaisyhteistyö on jopa kansainvälisesti arvioiden edistyksellistä.
Kokeilu antaa mahdollisuuden siihen, että eri viranomaiset tulevat entistä paremmin tutuiksi keskenään ja oppivat toistensa toimintatavat. Tämä sekä helpottaa yhteistyötä kenttätilanteissa että mahdollistaa erilaisen koulutusyhteistyön.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.