Keskiviikko 07.06.2023
Nimipäivät: Suvi, Roope, Robert
Hämeenlinna
Selkeää
8°C
Tuuli: 3 m/s WNW
 

Hattula yhdessä -hanke on käynnistynyt

Yhdistysohjelmaa toteuttava Hattula yhdessä – Hattulan yhdistysohjelman jalkauttaminen –hanke on käynnistynyt. Hanke on saanut Linnaseutu ry:n kautta Leader-rahoituksen.

Hankkeen tavoitteina on lisätä kuntalaisten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä kunnan ja kolmannen sektorin vuoropuhelua. Näitä asioita toteutetaan muun muassa luomalla kyliin ja asuinalueille kumppanuuspöytiä sekä kunnan tasolle kumppanuusneuvosto. Näiden yhteistyörakenteiden luomisen ohella tavoitteina on myös kokeilla osallistuvaa budjetointia, lisätä yhdistysten ja muiden toimijoiden kehittämisaktiivisuutta sekä vahvistaa yhteistyötä kolmannen sektorin toimijoiden kesken.

Yhteydenotot kyliin, asuinalueille ja yhdistyksiin on jo aloitettu ja niitä jatketaan koko hankkeen ajan. Hanke kestää maaliskuun 2022 lopulle asti. Hankkeen vetäjänä toimii Heikki Konsala.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.