Hattulan johtoryhmä jalkautuu kylille
Hattulan kunnanjohtaja ja johtoryhmän muita jäseniä jalkautuu hattulalaisiin kyliin kesä- ja elokuussa. Lisäksi kaikille avoimissa keskustelutilaisuuksissa tavattavissa ovat Hattulan yhdistyshankkeen ja Senioriliikunta-hankkeen koordinaattorit.
Tilaisuuksissa keskustellaan muun muassa kyläyhdistysten toiminnasta, hyvinvointitiimien perustamisesta kylille sekä muista ajankohtaisista asioista rennosti kahvin ja taukojumpan lomassa.
Kuntakenttä uudistuu ja elinvoima-, demokratia- sekä hyvinvointitehtävien merkitys korostuu. Kolmannen sektorin rooli kunnan kumppanina Hattulan kunnan tiedotteen mukaan kasvaa ja yhteistyön toivotaan tiivistyvän entisestään niin kunnan kuin yhdistysten itsensä kesken.
Hattulan kunta haluaa kehittää ja aktivoida kyläyhdistyksiä sekä kylien omaa toimintaa, lisätä ja vahvistaa kylien elinvoimaisuutta, elämänlaatua ja hyvinvointia, toimeliaisuutta ja osallistuvuutta koko kunnan toimintaan.
Kyläkierrosten kokoontumispaikat (klo 18–19.30):
- 4.6. Vuohiniemen rukoushuone, Vuohiniemi
- 11.6. Vanamaja, Parola
- 13.6. Tyrvännön kylätalo, Tyrväntö
- 7.8. Kouvalan maamiesseurantalo, Hyrvälä
- 21.8. Hattula Golf-club, Hattula
- 22.8. Pekolan Frisbeegolf-rata, Pekola
- 29.8. Hattula-pirtti, Katinala
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.