Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Hattulan kunnanjohtajaksi esitetään Lauri Innaa

Hattulan kunnanhallitus esittää valtuustolle uudeksi kunnanjohtajaksi Lauri Innaa. Inna on valtiotieteiden maisteri ja kotoisin Punkalaitumelta, jossa hän toimii kunnanjohtajana. Hän on työskennellyt lisäksi Teollisuuden Voiman viestintäpäällikkönä ja palvellut puolustusvoimissa eri operaatioissa.

Esitys syntyi kunnanhallituksessa maanantaina äänestyksen jälkeen 6–3. Erkki Pänkäläinen esitti Arto Viljasta ja esitystä kannattivat Aarre Lindeman ja Elina Hanska.

Maanantaina päivällä kokoontunut, kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä oli esittänyt kunnanhallitukselle yksimielisesti Innaa. Uuden kunnanjohtajan valitsee kunnanvaltuusto ensi viikon keskiviikkona ja valinta voidaan edelleen tehdä kaikista pätevyysvaatimukset täyttävistä hakijoista.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola kommentoi pitkää hakuprosessia sanomalla, että Hattula on hakenut mahdollisimman hyvää kunnanjohtajaa. Hän ei halua ottaa kantaa esimerkiksi viime vaiheissa vetätyneen Lopen kunnanjohtajan Karoliina Viitasen hakuprosessia koskevaan arvosteluun. (Hattulaan.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.