Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Hattulan kunnanjohtajaksi Katariina Koivisto

Katariina Koivisto on Hattulan uusi kunnanjohtaja.

Hattulan kunnanjohtajaksi on valittu Katariina Koivisto. Huittisten hallintojohtajana työskentelevä Koivisto sai kunnanvaltuuston suljetussa lippuäänestyksessä 18 ääntä ja Pekka Järvi 17 ääntä. Kolmas soveltuvuuskokeissa käynyt ehdokas Juri Nieminen ei saanut ääniä.

Koivisto sanoo tuoreeltaan, että tulee Hattulan kunnanjohtajaksi pysyäkseen virassa. Edelliset Hattulan kunnanjohtajat ovat olleet varsin lyhytaikaisia.

– Tämä oli 17 vuoteen ensimmäinen tehtävä jota haen, eli en ole ihan alvariinsa vaihtamassa paikkaa.

Katariina Koivisto aikoo käydä Hattulassa töissä Tampereelta käsin muun muassa lasten koulunkäynnin takia. Työmatka saattaa ajoittain taittua moottoripyörällä, sillä moottoripyöräily kuuluu uuden kunnanjohtajan harrastuksiin.

Kunnanvaltuuston valintapäätös saa lainvoiman elokuun alussa ja vasta sen jälkeen Koivisto aikoo irtisanoutua nykyisestä virastaan. Irtisanomisaika on kaksi kuukautta ja Hattulassa hän voisi aloittaa näin ollen lokakuussa.

– Sote-muutos on erittäin haasteellinen kunnille, se paitsi vie, myös tuo uusia vastuita kunnille, luonnehtii Koivisto kuntakenttää.

Hattulassa Koivisto sai seurata värikästä valtuuston kokousta, jonka aikana jätettiin tilinpäätöksen vastuuvapaudet myöntämättä ja annettiin sivistysjohtajalle varoitus.

– Erittäin poikkeuksellista, en oman kuntaurani ajalta muista vastaavaa, hän totesi.

Juha Reinikainen

Kunnanjohtaja valittiin suljetulla lippuäänestyksellä. Ensimmäisenä lippunsa kulhoon pudotti Nina Aitola (kd.).

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.