Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Valtuusto irtisanoi terveydenhuollon palvelusopimuksen Pihlajalinnan kanssa

Parolan uuden terveysaseman odotetaan valmistuvan ensi vuoden alkupuolella; mutta kuka siellä tuottaa palvelut?

Hattulan kunnanvaltuustossa käsitellään tänään myös perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon palveluntuottajan mahdollista vaihtamista. Esityksen mukaan sopimus Pihlajalinnan kanssa purettaisiin, tehtäisiin sopimus aikanaan kilpailutuksessa toiseksi tulleen Terveystalon kanssa ja haettaisiin tarvittaessa korvauksia Pihlajalinnalta.

Keskustelun avaa Seppo Söderlund (ps.), jonka mukaan kunta on nöyrtynyt Pihlajalinnan edessä liian helposti.

– Meillä on voimassaoleva sopimus Pihlajalinnan kanssa ja olisimme voineet pitää siitä kiinni.

Söderlund tekeekin vastaesityksen, ettei sopimusta pureta vaan jätetään haaste käräjäoikeuteen, jonka perusteella Pihlajalinnaa vaaditaan täyttämään velvoitteensa 500.000 euron uhkasakon uhalla. Samalla haettaisiin korvauksia toteutumatta jääneistä palveluista.

Kunnanhallituken puheenjohtaja Matti Puotila kertoo, että kunnanhallitus on tehnyt kaiken mitä voi Pihlajalinnan “kuristamiseksi”, ja nyt viisaampi väistää inhimillisistä syistä. Kunta haluaa Pihlajalinnan juridiseen vastuuseen, mutta kuntalaisten vuoksi myös palvelut kuntoon uuden toimijan avullla. Puotila pitää Pihlajalinnan toimintaa jopa potilaiden heitteillejättämisenä.

Seppo Kopra (kesk.) kannattaa Söderlundin esitystä, samoin Ari Sarusto (ps.).

Matti Pelkonen (kok.) pitää myös tilannetta sellaisena, että kuntalaisten edun vuoksi toimijaa on vaihdettava.

Käytetyissä puheenvuoroissa vilahtelevat termit “kuristaminen, kiristäminen ja mafia”. Valtuuston mielipide Pihlajalinnasta on kääntynyt nopeasti yltiöpositiivisesta äärinegatiiviseksi.

– Me olemme kohta siinä pisteessä, että meillä joku kuolee sen takia ettei pääse hoitoon, sanoo myös palveluntuottajan vaihtamista kannattava Hanna Jokinen (vas.).

Kari Ventola (kok.) kertoo olleensa mukana kilpailutusta toteuttamassa, eikä nykyään enää tunnista yhtiötä samaksi kuin ennen.

Elise Oikari (kd.) kysyy, mitä jos Pihlajalinna vetää “liinat kiinni” vaihtamispäätöksestä kuultuaan.

Kunnanjohtaja Katariina Koivisto vastaa, että kunnalla on oikeus tehdä niin sanottuja kateostoja muualta, jos palveluntuottaja ei täytä velvoitteitaan.

Söderlundin vastaesitys hävisi äänestyksessä kunnanhallituksen esitykselle 31–3, 1 jäävi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.