Maanantai 25.09.2023
Nimipäivät: Kullervo

Tuuli:
 

InnoVaka pyrkii tekemään Hattulan varhaiskasvatuksesta entistä parempaa

Sivistysjohtaja Jari Wihersaari palkitsi toisen logon suunnittelijoista, Veera Petäsnoron.

Hattulassa käynnissä oleva, Opetushallituksen rahoittama Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen varhaiskasvatuksessa -hanke sai tänään virallisen logon. InnoVaka-ankkeen ja kehittämistyön tavoitteita ovat avointen ja sosiaalisten oppimisympäristöjen innovointi sekä liikuntaan kannustavan, esteettömän ja digitaalisuutta hyödyntävän toimintaympäristön kehittäminen.

Kaikissa tavoitteissa ja toimenpiteissä korostetaan lasten osallisuuden ja aktiivisuuden vahvistamista sekä huoltajien ja perheiden osallistamista kehittämistyöhön. Olennaista on myös yhteistyö eri kuntatoimijoiden kesken. Hanke toteutetaan päiväkoti Viiriäisessä jonka pihamaalla logonjulkistus tapahtui. Hankkeelle haluttiin lasten elämismaailmaa kuvastava logo ja HAMKin opiskelijoille julistettiin aiheesta suunnittelukilpailu. Logon suunnittelun pohjana olivat lasten piirustukset.

– Työ tuntui hauskalta haasteelta ja lasten piirustuksista inspiroitui, kertoi voittajalogon toinen suunnittelija Veera Petäsnoro.

Toinen suunnittelijoista on Jenna Rissanen. Hattulan sivistysjohtaja Jari Wiheersaari luovutti voittajille tarkoitetun stipendin logon julkistustilaisuudessa.

HAMK toimii yhteiskumppanina myös koko hankkeen toteutuksessa. Hattulan ja HAMKin yhteistyösopimuksella syvennetään tietoon perustuvaa pedagogista osaamista varhaiskasvatuksessa. Yhteistyö sisältää paljon yhteistä ja osallistavaa suunnittelua sekä erilaista ohjausta ja koulutusta varhaiskasvatuksen työntekijöille. Sosiaalialan sosionomiopiskelijoille yhteistyö tuottaa autenttisia toiminta- ja oppimisympäristöjä. Jo tänä keväänä opiskelijat jalkautuvat päiväkotiin havainnoimaan lasten toimintaa ja toimintaympäristöjä.

– Tavoitteena on saada Hattulan päiväkodeista, ensin Viiriäisestä entistäkin parempi paikka, kiteytti Wihersaari julkistuspuheessaan.

Juha Reinikainen

Logonpaljastus oli juhlava hetki.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.