Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Katupäällikkö irtisanoutui, lautakunnalle esitetään viran laittamista nopeasti hakuun

Hattulan kunnan katupäällikkö Miika Salminen on irtisanoutunut virastaan 1.5.2020 alkaen. Tekninen johtaja Juha Prittinen kiirehtii päätösvalmistelussaan tekniselle lautakunnalle viran laittamista hakuun. Lautakunta kokoustaa huomenna, eli torstaina huhtikuun 23. päivänä.

– Kesän saneeraus- ja asfaltointiurakoiden varmistamiseksi on tärkeää aloittaa katupäällikön haku nopealla aikataululla, korostaa Prittinen, jonka kanssa pykälää on valmistellut toimistopäällikkö Arja Kauppi.

Katupäällikön vastuualueena on kokonaisvastuu kunnan infraomaisuudesta sisältäen kunnallistekniikan suunnittelun ja rakentamisen ohjauksen, hankinnan ja valvonnan. Muita vastuualueita ovat katualueiden hoito, liikennesuunnittelu, yleisten alueiden tiedonhallinta ja lupamenettely.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva rakennus- tai yhdyskuntatekniikan korkeakoulututkinto (tai vastaava aiempi tutkinto), riittävä työkokemus ja käytännössä osoitettu kokemus esimiestyöstä. Virka edellyttää ammatillisen osaamisen lisäksi myös hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Päätösesitys Kaj Nordenswanin (kesk.) puheenjohtajamalle lautakunnalle on tiivis: Tekninen lautakunta julistaa katupäällikön viran haettavaksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.