Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Koulusaagalle jatko-osa valtuustossa

Kunnanvaltuutettu Seppo Kopra (kesk.) oli yksi niistä valtuutetuista jotka jättivät eriävän mielipiteen valtuuston joulukuisesta päätöksestä.

Hattulan kunnanhallitus jätti helmikuun alussa täytäntöön panematta kunnanvaltuuston joulukuisen päätöksen rakentaa uudet tilat yläkoululle ns. kalliotontille.

Syynä oli päätöksestä tehty valitus. Kunnanhallitus päätteli, että saattamalla asia uudelleen valtuuston päätettäväksi, päästäisiin hankkeessa nopeammin eteenpäin kuin odottamalla oikeuskäsittelyä.

Mikko Sabel piti joulukuussa koulurakentamisen valmistelua kaiken kaikkiaan erikoisena.

Ensi viikon keskiviikkona kokoontuva valtuusto saa eteensä aavistuksen erilaisen päätösesityksen, kuin sen joulukuinen päätös oli. Nyt valtuustolle esitetään, että yhteiskoulun uudet tilat osoitetaan nykyisien tilojen viereen kalliotontille. Vanhaa liikuntasalia ei korjata. Lisäliikuntatilasta tehdään tarve- ja kustannusselvitykset, joiden perusteella mahdollisesta rakentamisesta päätetään erikseen.

Joulukuiseen päätökseen taas oli nidottu 600 neliömetrin liikuntatilat.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.