Sunnuntai 09.08.2020
Nimipäivät: Erja, Eira
Hämeenlinna
Verrattain selkeää
26°C
Tuuli: 3 m/s LEL
 

Kunnanhallitus kiristäisi veroruuvia

Hattulan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kunnallisen tuloveroprosentin korottamista 0,5 prosenttiyksiköllä. Nykyisin Hattulan tuloveroprosentti on 20,0. Päätös syntyi kunnanjohtajan esityksen mukaisesti äänin 7–2. Hattulan kunnanvaltuusto kokoontuu marraskuun 9. päivänä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) arvioi, että kunnan verotulot tippuvat ensi vuonna noin 0,6 miljoonalla eurolla muun muassa kuntien tuloverokertymää vähentävän KiKy-sopimuksen ja myös valtionosuuksien vähenemisen takia. Samalla menot uhkaavat kasvaa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.