Keskiviikko 17.08.2022
Nimipäivät: Verneri
Hämeenlinna
Pilvistä
18°C
Tuuli: 3 m/s IEI
 

KUNTAVAALIT: Keskusta ja kristillisdemokraatit taas vaaliliittoon Hattulassa

Pentti Pietilä (kesk.) käytti lokakuussa 2016 puheenvuoron tekojääradan suunnittelun aloittamiseksi.

Viime kuntavaaleissa Hattulan valtuustoon kolme lisäpaikkaa rohmunneet keskiryhmät, keskusta ja kristillisdemokraatit, lähtevät myös kevään 2017 kuntavaaleihin vaaliliitossa. Asian vahvistaa Hattulaan.fi:lle Keskustan Hattulan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Pirkko Lokinperä, joka kuvailee käytäntöä jo perinteeksi Hattulassa.

Keskustan ääniharava vaaleissa oli jo takavuosilta Hattulassa tunnettu kunnallisvaikuttaja Pentti Pietilä joka vuodet 2008–2012 istui Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa. Pietilä keräsi viime vaaleissa 181 ääntä.

Valtuuston viime kesäkuussa tekemän päätöksen nojalla Hattulan kunnanvaltuustoon valitaan edelleen 35 valtuutettua. Nykyisin suurin ryhmä kymmenellä valtuutetullaan on kokoomus. Keskiryhmillä on yhteensä yhdeksän paikkaa, joista keskustalla kahdeksan. Yhdeksän paikkaa on myös sosialidemokraateilla.

Perussuomalaiset järkytti viime vaaleissa Hattulan totuttuja poliittisia asetelmia saamalla heti kuusi paikkaa valtuustoon. Valtuustokauden aikana ryhmä on hajaantunut niin, että perussuomalaisia valtuutettuja on enää kaksi. Kolme on siirtynyt sitoutumattomiksi ja yksi edustaa Itsenäinen Suomi 100 vuotta -ryhmää. Vihreillä on Hattulassa myös yksi valtuutettu.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.