Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Lepaan koulu jatkaa ainakin vuoden nykyisellään

Hattulan kunnanhallitus käsitteli maanantaina uudelleen Lepaan koulun tilaratkaisua. Esityslistalla ollut kunnanjohtajan päätösesitys koulun siirtymisestä sittenkin vuokralle HAMKin Lepaan tiloihin  ei toteutunut nytkään.

Kunnanhallitus keskusteli puheenjohtajansa Kari Ventolan (kok.) mukaan asiasta pitkään ja päätyi siihen, että Lepaalla säilyy esikoulu joka jatkaa HAMKin tiloissa, vaikka oppilasmäärä jääkin alle kunnan päättämän esikoululaisten ryhmäkoon minimirajan.

– Päätimme, että poikkeuksena voimme mennä vuoden näin ja seuraavan vuoden aikana tehdään pysyvämmät ratkaisut, Ventola kommentoi.

Siirtoa HAMKin tiloihin esitettiin uudelleen muun muassa siksi, että Lepaan esikoululaisia “uhkasi” jo välillä kyyditys Pappilanniemeen syyslukukauden alusta alkaen.

Kunnanhallitus myös päätti, että Hattulan kunta osallistuu Elenia Areenalla 18.6. pidettävän hyväntekeväisyyskonsertin tukemiseen 4.000 eurolla. Panssarimuseosäätiö esitti kunnalle tuen myöntämistä. Konsertin tuotot ohjataan Panssarimuseon rinnekatoksen rakentamisen tukitilille.

Katosta tarvitaan nyt sään armoilla seisovan, ainutlaatuisen vaunukokoelman suojaksi. Säätiö on aloittanut jo vuonna 2014 varojen keräämisen virallisella rahankeräyskampanjalla. (Hattulaan.fi)

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.