Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Lisää pientaloalueita huippupaikalta

153_685x514

Kunnanvaltuusto päätti keskiviikkona hankkia 315.000 eurolla vajaan 12 hehtaarin maa-alueet Nummen kylältä kaavoitettavaksi pientalorakentamiseen. Myyjien ehtona kaupalle on, että kauppa tehdään vuoden 2014 aikana.

Lisäksi kunnan tulee rakentaa noin 60 metriä pitkä ajoneuvokelpoinen kulkuyhteys Kanungin tilakeskuksen ja alustavasti suunnitellun Korpiniityntien uuden linjauksen välille. Uudella linjauksella poistetaan tieltä valtuutettujenkin esiintuoma vaaranpaikka.

Pentti Pietilä (kesk.) piti värikkäitäkin sanankäänteitä käyttäen kunnan maanhankintoja suunnittelemattomina. Matti Kortesaari (kesk.) esitti, ettei kauppaa tehdä, koska kunnalla on yhä myymättä yli 80 tonttia ja lisäksi kaavoittamatonta raakamaata. Vastaesitys ei saanut  kannatusta.

– Jos me tuo nyt hankitaan ja kaavoitetaan, Kotirinteen markkinointi tyssää, koska tämä on parempi alue, Kortesaari perusteli.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) vakuutteli, että Kotirinteen markkinointia ei aiota unohtaa. Myös Seppo Kankkunen (sd.)  ja Matti Puotila (kok.) lukeutuivat oston puolesta puhuneisiin.

– Tämä on erittäin hyvää rakennusmaata. Jos jostain tullaan pendelöimään, niin täältä. Kaavoitusprosessi on niin pitkä, että menee kolme vuotta ennen kuin nämä tontit ovat myynnissä, Puotila sanoi.

Seppo Kankkunen totesi, että maan ostaminen on viisasta rahan käyttöä.

– Jos on tarpeeksi maata, ei olla ikinä missään pakko-ostoraossa, hän perusteli.

Pohjola-Rakennus Oy:ltä päätettiin ostaa takaisin tontti Merven kylältä. Yritys oli esittänyt vähän yli 100000 euron hintaista takaisinostoa matalasuhdanteeseen vedoten.

– Kauppa ihmetyttää suuresti, perusteluissa lukee, että tarjotaan matalasuhdanteeseen vedoten tonttia takaisin. Kunnan toimialaan ei kuulu yksityisen yrityksen tukeminen taloudellisesti ellei ole kyse työpaikkojen säilyttämisestä, perussuomalaisten Seppo Söderlund  arvosteli.

Kunnanjohtaja Heidi Rämö totesi, että edellisen valtuuston aikana hyväksytyssä kauppakirjassa on mainittu takaisinostomahdollisuus ja sai Söderlundin ihmettelemään, miksei tätä lue esittelytekstissä. Söderlund esittikin, että tonttia ei osteta takaisin, mutta äänin 28–6 tämä vastaesitys kaatui.

Oy Viima Inn Ltd:lle päätettiin myydä noin 7000 neliömetrin alue Hurttalan kylältä 70000 eurolla. Yritys aikoo rakentaa tontille toimitilat.

Kunnanvaltuusto päätti tehdä kaavoitussopimuksen kahden yksityishenkilön kanssa Saaren kylälle tehtävästä asemakaavasta.

Hattulan kunta sitoutuu kaavoitussopimuksella laatimaan sopimusalueelle asemakaavan, jolla alueelle tavoitellaan alueita asuinpientalo- ja lähivirkistystoiminnoille. Vastineeksi kaavoituksesta ja kunnallistekniikan rakentamiskustannuksista yksityishenkilöt luovuttavat  kunnalle noin 50 prosenttia alueen tonteista.

Kunnanvaltuusto myös hyväksyi osakeyhtiöitettävän HAMKin osakassopimuksen, jonka sisällöstä se kävi tiukkojakin neuvotteluja Hämeenlinnan kanssa. Hattulan alkuperäistä omaa näkemystä heikommat sopimusehdot päätettiin hyväksyä, koska neuvotteluissa ei saavutettu kunnan kannalta edullisempaa ratkaisua. Kunnan johtoryhmän työ Hattulan puolesta sai kuitenkin positiivista palautetta, jonka Kari Ventola kuittasi kiitollisena.

– Kiitos luottamuksesta, yritimme katsoa itsellemme mahdollisimman hyvän selkänojan neuvotteluihin, mutta siellä oli myös vastapuolella mahdollisuus tehdä tiettyjä liikkeitä. Ainoa keino oli pyrkiä neuvottelutulokseen ja varmistaa tulevat yhteistyömahdollisuudet, hän sanoi.

Hattulan kunnanvaltuusto ei vielä ollut valmis valitsemaan uutta tarkastuslautakuntaa. Valtuusto totesi kesäkuussa äänestyksen jälkeen, ettei silloinen tarkastuslautakunta nauti luottamusta ja erotti lautakunnan. Valtuuston syyskuun kokouksessa asian pöydälle panoa esitti  Arto Viljanen (kok.) jota kannattivat Seppo Söderlund ja Matti Hämäläinen (sd.). Puheenjohtaja Kaj Nordenswan (kesk.) kysyi, onko yksikään valtuutettu toista mieltä ja kun ei ollut, asian käsittelyä lykättiin.

Myöskään Hattulan kunnanvaltuuston uudesta työjärjestyksestä ei vielä päätetty, vaan asia palautettiin valmisteluun. Useat valtuutetut, kuten Seppo Söderlund ja Matti Puotila pitivät uuden esityksen muotoiluja avoimen hallinnon vaatimusten vastaisina ja Söderlund jopa  epädemokraattisena.

Söderlundia huoletti muun muassa esitykseen sisältynyt avoimien kyselytuntien mahdollisuuden poistaminen. Valtuutetulle on vanhassa työjärjestyksessä taattu mahdollisuus esittää kunnanhallitukselle  kysymys kunnan hallinnosta ja taloudesta, johon on vastattava avoimessa tilaisuudessa.

Kari Ventola vastasi, että tämä kohta on ollut kuollut kirjain, koska valtuutetun mahdollisuutta esittää kunnanhallitukselle kysymys kunnan taloudesta tai hallinnosta on käytetty 20 vuoden aikana ilmeisesti vain kerran.

– Yksittäisellä valtuutetulla on edelleen mahdollisuus valtuustoaloitteeseen, joten ei tämä mitenkään kavenna valtuutetun mahdollisuuksia, Ventola sanoi.

Matti Puotila piti tiukkana uuden työjärjestysesityksen mainintaa siitä, että infotilaisuudet ovat suljettuja. Puotilan mielestä olisi hyvä, että myös avoimiin tilaisuuksiin olisi mahdollisuus.

– Ei olisi ollut pöllömpi ajatus, että esitystä olisi ennen valtuustokäsittelyä käyty läpi puheenjohtajiston kanssa, hän sanoi.

Kunnanjohtaja Rämö totesi, että uudessa esityksessä on lähinnä kuvattu valtuuston työskentelytapojen nykykäytäntö, ei esimerkiksi yritetty rajoittaa avoimien yleisötilaisuuksien järjestämistä tai kaventaa kenenkään vaikutusmahdollisuuksia.

– Ei tässä ole yritetty pimittää mitään, mutta esimerkiksi kaikista valmistelussa olevista asioista ei voi heti antaa julkista vastausta, täydensi Seppo Kankkunen.

Pentti Pitkäselle myönnettiin hänen omasta pyynnöstään ero kunnan luottamustoimista. Pitkänen on eronnut perussuomalaisista joiden mandaatilla hän oli varajäsenenä rakennuslautakunnassa ja jätelautakunnassa. Pitkäsen varajäsenyyksiä hoitaa jatkossa Juhani  Simola.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.