Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Pappilanniemestä luopuminen etenee pienin lisäyksin

Hattulan kunnanvaltuuston kokousta pääsi seuraamaan vain Youtubesta.

Hattulan kunnanvaltuusto päätti etäkokouksessaan keskiviikkona, että kunta ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin Pappilanniemen kiinteistöstä luopumiseksi. Samalla aloitetaan Pappilanniemen ympäristön kehittäminen tulevaisuuden tarpeisiin.

Pitkässä keskustelussa nostettiin esiin muun muassa, että vanhusten vuodeosastopaikkojen kohtalon täytyy olla selvillä ennen lopullisia päätöksiä. Myös päivähoidon tulevaisuus Pappilanniemessä puhutti.

Elise Oikarin (kd.) esittämä lisäys siitä, että prosessissa otetaan mukaan lapsivaikutusten arviointi heti tässä vaiheessa, hyväksyttiin.

Kari Ventolan (HatHyv2020) ponsiesityksestä siitä, että kunnan toimistotilojen tulevassa sijainnissa otetaan huomioon sekä toiminnalliset että taloudelliset seikat ja että uusia tiloja ei hankita ennen kuin Pappilanniemestä luopumisesta on lopullinen päätös, äänestettiin. Ventolan ponsi lisättiin päätökseen.

Hattulan kunnanhallinto sijoitettiin Pappilanniemeen, kun vanha kunnanvirasto ei enää mahdollistanut toimintaa Parolan keskustassa. Pappilanniemi on vanha sairaalakiinteistö ja sinne siirtyi useita kunnan toimintoja.

Myös Hattulan seurakunta on ollut tiloissa vuokralaisena, mutta vuokrasuhde päättyy, kun seurakunta siirtyy uusiin tiloihin Parolan keskustaan.

Esityksen perusteluissa mainittiin, että Pappilanniemen ylläpitokustannukset ovat merkittävät ja seuraavien kymmenen vuoden aikajaksolle on arvioitu ajoittuvan lukuisia suuria saneeraustarpeita.

Pappilanniemeen on sijoitettu kunnan toiminnoista tällä hetkellä hallinto, sosiaalipalveluja, päiväkotitoimintoja, erilaisia päiväpalveluja, ict-palveluja tuottava TIERA, arkisto ja vuodeosasto.

Hattulan vasemmistoliiton valtuustoaloite siitä, että hoitajia muistettaisiin koronakorvauksella, päätti kokousasiat.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.