Keskiviikko 17.08.2022
Nimipäivät: Verneri
Hämeenlinna
Pilvistä
20°C
Tuuli: 3 m/s IEI
 

Pekolan 4B:n joukkue edustaa Hattulaa jäteselviytyjien finaalissa

Jäteselviytyjät-kilpailuun osallistui tänä vuonna Kiertokapulan toimialueelta 66 koulua yhteensä yli 2.200 oppilaan voimin. Alkukilpailun tietokilpailussa tehtävinä oli muun muassa erilaisia jäteaiheisia väittämiä, varoitusmerkkien tunnistamista ja sanaristikko.

Parhaan, 80 pisteen maksimituloksen saavutti tänä vuonna neljä joukkuetta. Kaikkien osallistuneiden joukkueiden pistekeskiarvoksi tuli 65,23. Loppukilpailuun etenee paras joukkue kustakin kunnasta. Hattulasta loppukilpailuun lähtee Pekolan koulun 4B-luokan joukkue Roope Heinisuo, Rasmus Seppälä ja Aaro Rintanen.

Hyvinkäällä toukokuun 12. päivänä järjestettävän loppukilpailun tarkoituksena on olla elämyksineen palkinto tietokilpailussa menestyneille joukkueille. Loppukilpailussa on luvassa joukkueiden yhteistyötä vaativia tiimitehtäviä ja ratkaisevassa asemassa onkin joukkueen yhteistyö.

Pääosassa on siis yhdessä tekeminen ja hauskanpito. Kilpailun lopuksi selviää, ketkä onnelliset lähtevät kotimatkalle Jopojen kanssa ja ketkä lahjakortit taskuissaan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.